PDA

View Full Version : Kävin testeissä

makupala
1st December 2010, 12:52
Milloin sinä kävit viimeksi?

Minä kävin tänään Mehiläisen laboratoriossa. Otettiin kaikki mahdollinen, jotka maksoivat 87 €. Tuloksia odotellessa ensi viikolla.

Hawk
1st December 2010, 21:32
Viimeksi tuli käytyä tossa lokakuun lopussa. Ihan puhtaat oli paperit.
Mehiläisessä varsinkin hml on ärsyttävää käydä kun siellä on ollu joka kerta sama mummo ottamassa ne testit, joka kerta se myös katsoo hiukan happamammin

makupala
1st December 2010, 22:04
Hawkilla ollut huono mäihä. Minut testasi hml:ssa asiallinen kolmekymppinen nainen. Edellinen oli mieslaborantti ja hänkin asiallinen.

Tänään 1.12.2010 oli Maailman AIDS-päivä joten haastan teidät testiin panon hinnalla.

Tumputitum
1st December 2010, 23:48
Hyi helkuta, kun voikin maksaa testit paljon yksityisillä. Vaasassa päin on mahdollista käydä testeissä ilmaiseksi pääterveysasemalla, ja sitä onkin tullut hyödynnettyä aika paljon. Tänä vuonna jo kolmesti käyny varmistamassa. Siellä tosin on hiukkasen kiusallista käydä noinkin usein, kun hoitajana toimii eräänlainen perhetuttu. Ei oo sentään heittäny iskulauseenakin vanhentunutta repliikkiä: "Moro. Käytsä useinkin täällä?" XD

Ensi viikolla ajattelin käydä vielä, kun kaveri halusi mennä varmistamaan tilannetta. Seuraksi oli alunperin tarkoitus mennä, mutta kun viikonloppujen aamuiset krapulaheräämiset on ollut mitä on, niin samallahan se on hyvä samalla itseänsäkin testauttaa.

Viveca
2nd December 2010, 07:24
Käyn puolen vuoden välein ja viimeisin 17.9.2010, kaikki negatiivisin tuloksin.

MissLove
2nd December 2010, 08:42
Hyi helkuta, kun voikin maksaa testit paljon yksityisillä. Vaasassa päin on mahdollista käydä testeissä ilmaiseksi pääterveysasemalla, ja sitä onkin tullut hyödynnettyä aika paljon. Tänä vuonna jo kolmesti käyny varmistamassa. Siellä tosin on hiukkasen kiusallista käydä noinkin usein, kun hoitajana toimii eräänlainen perhetuttu. Ei oo sentään heittäny iskulauseenakin vanhentunutta repliikkiä: "Moro. Käytsä useinkin täällä?" XD

Musta toi Makupalan mainitsema 87 egee ei ole ollenkaan paha
kaikenkattavista testeistä. Oikeastaan pieni hinta maksettavaksi
oman terveyden huolehtimisesta...

Itse käyn aina yksityisellä testeissä, pari kolme kertaa vuodessa.
Viimeksi marraskuun alussa, puhtaat oli testit tälläkin kertaa. ;)

JakeW
2nd December 2010, 10:09
Kesällä tuli testailtua..ei ole tauteja.Sikäli kun se ketään kiinnostaa..:cool:

Isabella
2nd December 2010, 10:12
Puolivuosittain on tullut käytyä ja viimeisimmät puhtaat tulokset loppukesästä.

Malla
3rd December 2010, 06:47
Tällasen löysin netistä: http://www.tohtori.fi/?page=1616302&id=7180538

Yyh mitä kuvia :vomit:

Iteki tulee käytyä testeissä ainakin pari kertaa vuodessa, vaikkei oireita oliskaan. Koskaan ei onneks oo mitään ollut.

Sara1
16th December 2010, 14:00
Viimeksi lokakuun lopussa tuli käytyä. Puhtain paperein :)

Astridfin
16th December 2010, 20:58
Otin muista mallia ja varasin ajan huomiselle. Yllättävän hankalaa päästä oireettomana julkiselle puolelle, sukupuolitautipolilla ei riittäny aika jonottamiseen (venasin 1,5 t ja ainakin kaks ois pitäny vielä odottaa) ja terveyskeskukseen eivät mielellään ota. Jouduin varaamaan ajan tyylillä "tämä terveysasema on ensisijainen paikka testata oireeton potilas, näin on Helsingin kaupunki ohjeistanut..." Kerran yks terveydenhoitaja melkein heitti mut samaisesta paikasta ulos, kun kehtasin kysyä voisko ottaa testejä, vaikka oireita ei ole.

Astridfin
17th December 2010, 14:15
Otin muista mallia ja varasin ajan huomiselle. Yllättävän hankalaa päästä oireettomana julkiselle puolelle, sukupuolitautipolilla ei riittäny aika jonottamiseen (venasin 1,5 t ja ainakin kaks ois pitäny vielä odottaa) ja terveyskeskukseen eivät mielellään ota. Jouduin varaamaan ajan tyylillä "tämä terveysasema on ensisijainen paikka testata oireeton potilas, näin on Helsingin kaupunki ohjeistanut.

Huh, testit otettu. Huh siksi, että ensi kerralla menen yksityiselle. Th laittoi labraan lähetteen, otettiin yksi putkilo verta ja pyydettiin pissaamaan purkkiin. Mä jäin monttu auki ihmettelemään, että mites ne kaikki testit saa tällä tavalla otettua?? No th oli päättänyt testauttaa ainoastaan klamydian ja hivin, vaikka nimenomaan pyysin kaikenkattavaa testausta. Takas th:lle, joka oli kadoksissa (osa hlökuntaakin etsiskeli), onneksi löysin toisen. Tyttö oli huuli pyöreänä kun pyysin lisää testejä, on kuulemma perin harvinaista että mitään muuta testataan(!) Eikun Husin sivuille googlaamaan, millä lyhenteellä mikin tauti labrassa ymmärrettään testata ja huipennuksena; mitäs kaikkia niitä nyt olikaan.. Testataankohan herpes verestä? Siis th kysyi multa.

Erinäisiä puheluita sinne tänne ja pääsin takas labraan jonottamaan. Kyllä oli sielläkin hoitsu ihmeissään, että mitenhän tämmönen testi nyt sit otetaan (ilmeisesti kyseessä tippuri)? Oli rohkaisevaa kuulla tutkimuspöydällä maatessa, että toivottavasti hän löytää virtsaputken suun.... :emotlol: Löytyihän se lopulta ja kaikki mikä testattavissa oli on nyt siis testattu. Olis pitäny videoida koko sessio muiden iloksi ;)

passionred
17th December 2010, 16:43
Tuleeko noista testeistä tieto kotiin vai pitääkö soittaa? Toivottavasti, koska kotona ei saisi kirjeitä testi tuloksista näkyä... Eli saako kukaan muu tietää kuin itse soittaessa. Olen vähän hermona, että tuleeko vai ei... Sanokaa nyt mulle vastaus, ne jotka on klamydia ja tippuri testeissä kunnallisessa

passionred
17th December 2010, 16:55

Kuulostaa vaikealta...ei mulla noin haasteellista ollut. Kerro sit miten kävi, että ryssikö ne hoitsut sun testit... heh! no ei saisi nauraa..

brokenbone
17th December 2010, 17:20
Sikäli kun se ketään kiinnostaa, niin testeissä tuli käytyä marraskuun alussa. Puhtaat paperit annettiin.

Kunnallisella puolella, oli kyllä melko säätämistä tällä kertaa. Kusipurkkia ei tuntunut hoitaja löytävän mistään ja sanoi sitten toiselle aika kuuluvalla äänellä käytävällä, että tämä tarttee näytepurkin ja kyselylomakkeen, kun tulossa niihin testeihin.

Eipä jäänyt ainakaan kellekkään vastaanotolla lähellä olleelle kovin epäselväksi tuon jälkeen.
Jonottaa tietysti sai toista tuntia, eivät ainakaan täällä mene ajanvarauksella, vaan otetaan kaiken muun oheen tulojärjestyksessä.

Lisäksi lääkärinä oli soomea puhuva alkujaan virosta oleva naislääkäri.
En tiedä huomasiko mitään, mutta rupesi itsellä kyllä hymyilyttämään, kun tullut tavattua täälläkin Viron tyttöjä...

Astridfin
17th December 2010, 19:46
Tuleeko noista testeistä tieto kotiin vai pitääkö soittaa? Toivottavasti, koska kotona ei saisi kirjeitä testi tuloksista näkyä... Eli saako kukaan muu tietää kuin itse soittaessa. Olen vähän hermona, että tuleeko vai ei... Sanokaa nyt mulle vastaus, ne jotka on klamydia ja tippuri testeissä kunnallisessa

Mulle varasi terveyskeskuksen terveydenhoitaja tänään ajan ensi viikon keskiviikolle, silloin saan tietää ainakin hiv-testin ja klamydian vastauksen. Mullekin jäi hieman epäselväksi, kuinka testien tulokset kysytään. Ainoa minkä selkeästi ymmärsin oli, että hiv-testin tuloksen saa terveyskeskuksesta tietää ainoastaan henkilökohtaisesti paikan päällä, oli tulos sitten positiivinen tai negatiivinen. Mä olin siinä luulossa, että hiv-testituloksen saa puhelimitse, mikäli negatiivinen.

Soita jo etukäteen ja varmista asia. Mulle ei ole koskaan kotiin lähetetty mitään labratuloksia, ellen ole sitä erikseen pyytänyt. Lycka till, tää on haastava laji :rolleyes:

makupala
17th December 2010, 20:20
Tuloksia odotellessa ensi viikolla.

Käydessäni 1pv keskiviikkona Mehiläisessä testeissä homma eteni jokseenkin seuraavasti:

Laboratorioon voi kävellä suoraan ilman mitään ajanvarausta. Mieluummin yhdeksän jälkeen. koska silloin ei enää ole jonoa.

Vuoronumero lippuaparaatista ja odottamaan kutsua sisään. Laborantti kutsui sisään tutkimushuoneeseen, jossa kerroin haluamani kaikki mahdolliset sukupuolitautitestit. Hän kirjoitteli tietoni koneelle ja antoi suoran numeron sekä Pin-coodin josta voisin tietoja sitten tiedustella.

Verinäyte purkkiin sitten kusukipon kera näytteenottovesaan. Kusi purkkiin ja purkki WC;ssä olevaan luukkuun. (yli kaksi tuntia pitää olla pidättänyt)
Kassan kautta ulos siinä kaikki.

Itsenäisyyspäivän takia oli mahdollisuus soittaa vasta tiistaina 7pv. tuloksia. Jälleen kannattaa soittaa yhdeksän jälkeen tuon ruuhkan takia.

Sotu sekä Pin-coodi huulilta luuriin ja tulokset napsahti korvaan "puhtaat tulokset".

Laatu hivenen maksaa mutta helppoa ko heinän teko.

ps. Testeissä kannattaa aina käydä. Erityisesti siviilipanon jälkeen mikäli kumi jäi käyttämättä. Tietysti myös silloin mikäli uusi tuttavuus, jonka kanssa sovitaan ilman kumia panemisesta jolloin molemmat käy testeissä ennen sitä.

Astridfin
18th December 2010, 01:02
Vuoronumero lippuaparaatista ja odottamaan kutsua sisään. Laborantti kutsui sisään tutkimushuoneeseen, jossa kerroin haluamani kaikki mahdolliset sukupuolitautitestit. Hän kirjoitteli tietoni koneelle ja antoi suoran numeron sekä Pin-coodin josta voisin tietoja sitten tiedustella.

Verinäyte purkkiin sitten kusukipon kera näytteenottovesaan. Kusi purkkiin ja purkki WC;ssä olevaan luukkuun. (yli kaksi tuntia pitää olla pidättänyt)
Kassan kautta ulos siinä kaikki.

Sulta ei otettu virtsaputken suulta tai miesten kohdalla kenties syvemmältä näytettä? Muistatko mitkä kaikki taudit tohon kokonaispakettiin kuului?

Tähtitaivas
18th December 2010, 01:49
Milloin sinä kävit viimeksi?

Minä kävin tänään Mehiläisen laboratoriossa. Otettiin kaikki mahdollinen, jotka maksoivat 87 €. Tuloksia odotellessa ensi viikolla.

Olen säännöllisesti käynyt.. eli minulla näin menen ns. vastaanotolle johon ajan varaukset(vastaanotto)pääen ilman ajan varausta ilmoitan halumani testit ja th naputtaa koneelle tiedot ja saman tien voin th: neuvon mukaan mennä labran puolelle ja vuoro numero otan ja pian kutsu sisään siellä kysytään henkilötiedot ( nimi,sukunimi,syntymä.pv,kk,vuosi) ja varmistetaan mitä haluan otettavan joten otan aina norm. kaikki... joten osa testeistä tulee tietoon n.3-4 pv.n(riippuen labra ruuhkasta) jälkeen mutta hiv ja sitä toista testin nimeä en äkkiä nyt mieleeni saa(todella harvinainen suomessa) niin testi tulee n.1½ - 2 viikon sisään koska se lähetetään hesaan tai kuopioon viljeltäväksi ja tutkittavaksi ( näin lääkäri minulle asian esitti) ja ne norm. testit jotka tehty saa tietää soittamalla vastaan otolle viim.4pv. mennessä ja hiv ja ?(en vieläkään muista) testin tuloksen saa kirjallisesti jos pyytää mutta itse olen sopinut soitto ajan eli siellä annetaan ns.soitto aika jolloin voi th:lta kysyä tuloksia n.2 viikon (merkkaa pv. milloin voi kysellä) päästä testeistä. Puhtaat on olleet tulokset.

PS: Pitääkähän itsenne terveinä ja puhtaina niin silloin nautinnon anti on aina suurempi... ; )

HYVÄÄ JOULUA JA RATTOISAA UUTTA VUOTTA!

passionred
18th December 2010, 08:41
Hei kertokaa nyt tuleeko tulokset kunnallisesta testaukses kotiin automaattisesti vai ei... Soittamalla tietysti saa tietää mutta onko kukaan saanut tulokset kotiin haluamatta? Eli onko vaaraa saada ne kotiin tietämättään

ploughman
18th December 2010, 20:24
Hei kertokaa nyt tuleeko tulokset kunnallisesta testaukses kotiin automaattisesti vai ei... Soittamalla tietysti saa tietää mutta onko kukaan saanut tulokset kotiin haluamatta? Eli onko vaaraa saada ne kotiin tietämättään

Kerran olen lukenut lehdestä, että HIV testitulokset olivat menneet sekaannuksen takia aivan väärälle henkilölle postissa kotiin ja vaimo oli avannut sen kirjeen. Kaikki varmaan arvaa millaiset juhlat oli kun mies tuli kotiin....:D:booze:

Ite en kyllä menis (toista kertaa) kunnalliselle puolelle noissa jutuissa kun se lekuri (nuori porno naislekuri itelläni) tuijottaa naama punaisena tietsikan ruutua kovasti lukien sairaushistoriaasi aina kun meet tulevaisuudessa jonkun asian lääkärillesi. Itsellä ei ole koskaan ollut mitään sukupuolitautia mutta munien tulessaolon takia olen joutunut esittään sellaisen epäilyksen ja se taasen oli aivan eri asia, eli osoittautui eturauhastulehdukseksi joka oli sairain kokemukseni sitten lapsuuden sikotaudin.

Astridfin
19th December 2010, 00:48
http://www.suomi-testi.com/?gclid=CPzohtGL96UCFZgA3godVDWrpQ

No jösses. Tää sivu sisältää pari kohtalaisen vastenmielistä sukupuolitautikotitestiä. En tähän luottaisi ihan kympillä, mutta onhan se keino tämäkin; testata itse itsensä. Ainakaan ei ole pelkoa siitä, että kukaan muu saisi tietää tuloksista :o Mulla ei taitais pää pysyy tarpeeks kylmänä suonta etsiessä ja itse verta suihkuttaessa. Ohuet suonet, yöks.

"me olemme täysin sertifioituja ja tärkeiden elinten hyväksymiä" :D

Kubinage
19th December 2010, 07:50
http://www.suomi-testi.com/?gclid=CPzohtGL96UCFZgA3godVDWrpQ

--

"me olemme täysin sertifioituja ja tärkeiden elinten hyväksymiä" :D
Heh, taas on joku keksinyt kuinka tietämättömiä lypsetään. Älkää nyt vaan kukaan menkö tuohon halpaa.

Malla
19th December 2010, 07:57
http://www.suomi-testi.com/?gclid=CPzohtGL96UCFZgA3godVDWrpQ

No jösses. Tää sivu sisältää pari kohtalaisen vastenmielistä sukupuolitautikotitestiä. En tähän luottaisi ihan kympillä, mutta onhan se keino tämäkin; testata itse itsensä. Ainakaan ei ole pelkoa siitä, että kukaan muu saisi tietää tuloksista :o Mulla ei taitais pää pysyy tarpeeks kylmänä suonta etsiessä ja itse verta suihkuttaessa. Ohuet suonet, yöks.

"me olemme täysin sertifioituja ja tärkeiden elinten hyväksymiä" :D

Sivustoon ja sen luotettavuuteen kantaa ottamatta, mutta esim. pro-tukipisteessä käytetään hiv-pikatestiä, eli tosiaan otetaan sormen päästä tippa verta (samanlaisella jutulla, millä esim. veren sokeri mitataan) ja ootellaan sit kymmenisen minuuttia tuloksia. Ei siis oo ällöä suonten ronkkimista. Noi näyttäis olevan samanlaisia.

passionred
19th December 2010, 10:09
Hei, nyt oikeesti kai joku nyt tietää tuleeko ne tulokset kotiin vai ei... Arki lähestyy ja posti kulkee huomenna taas. Kertokaa nyt ihmeessä! Ainakin päivystyksessä kun soitin, eivät osaanneet sanoa. NNo kai joku täällä kirjoittavista osaisi ja voisi kertoa, onko itse saanut postia. Alan olemaan epätoivoinen, kun kukaan ei osaa sanoa mitään

Gozza
19th December 2010, 11:00
Hei, nyt oikeesti kai joku nyt tietää tuleeko ne tulokset kotiin vai ei...

Riippuu varmaan ihan kaupungista ja testauspaikasta. Ainakin Helsingissä sukupuolitautien poliklinikalla oli keväällä käytäntö, että jos jotakin löytyy niin soitetaan, muuten ei oteta ollenkaan yhteyttä. Itselleni on soitettu sieltä ja asia hoidettiin kyllä ammattimaisesti, ensiksi soittaja kysyi olenko paikassa jossa voin puhua asiasta.

LLala
20th December 2010, 22:58
raskaustestiä myöten pelkkää negatiivista.. ja se on kerrassaan positiivista! :D

Astridfin
20th December 2010, 23:23
Hei kertokaa nyt tuleeko tulokset kunnallisesta testaukses kotiin automaattisesti vai ei... Soittamalla tietysti saa tietää mutta onko kukaan saanut tulokset kotiin haluamatta? Eli onko vaaraa saada ne kotiin tietämättään

Kuinka kävi? Ei varmaankaan tullut postia?

passionred
21st December 2010, 06:07
Tulokset sain soittamalla ja olivat negatiivisia mutta silti pelko esim. Kupan ja HIV:n olemassa olosta piinaa. Nyt oli meinaan ilmestynyt kullin varteen jokin "purkauma" näyttää verisuonen katkeamiselta mutta mistä sitä tietää onko kyseessä Kupan haavauma? Vai joku muu... lääkäriin ei pääse vasta kun torstaina....prkl.

Mites sun testit meni, vai joko tulokset sait? Testasiko ne myös Kupan? Itse sitä kysyin mutta kuulemma on harvinaista testata....? Eli en saanut sitä testiä

Astridfin
21st December 2010, 06:11
Mites sun testit meni, vai joko tulokset sait? Testasiko ne myös Kupan? Itse sitä kysyin mutta kuulemma on harvinaista testata....? Eli en saanut sitä testiä

Saan tulokset ainakin hiv:istä ja klamydiasta huomenna paikan päällä. Muista en ole varma, milloin tulokset saa. Nyt täytyy taas myöntää miten lahopää olen, en ole varma testasiko ne kupan.. No, sekin selviää huomenna.

passionred
21st December 2010, 06:26
Sää saat ainakin hyvän joululahjan jos kaikki näyttää negatiivista! Hitto kun kaikki on niin vaikeaa noiden testien kanssa... nyt tietysti niinkuin jo kirjoitin niin pelko muista taudeista on suuri.

Astridfin
22nd December 2010, 12:04
Kaikki testitulokset odotetusti negatiiviset. Multa testattiin hepatiitti C, hepatiitti B, kuppa, tippuri, hiv ja klamydia.

passionred
22nd December 2010, 12:12
Kaikki testitulokset odotetusti negatiiviset. Multa testattiin hepatiitti C, hepatiitti B, kuppa, tippuri, hiv ja klamydia.

Onnea! Jos saa kysyä, niin millä hitolla sait Kupan testauksen.... Itse kävin vielä lääkärillä ja se sanoi, että testataan jos on oireita... No ei ainakaan mitään haavaumia ole joten paska juttu että ei testata vaikka sanoin että haluan senkin testin. Hiv testiä nyt joka tapauksessa joutuu odottamaan vielä 2.5kk

Astridfin
22nd December 2010, 14:15
Jos saa kysyä, niin millä hitolla sait Kupan testauksen.... Itse kävin vielä lääkärillä ja se sanoi, että testataan jos on oireita...

Mun asioiden on tapana järjestyä jos menetän malttini ;) Ilmoitin ykskantaan th:lle, että terveyskeskuksen velvollisuus on testata, siinä kaikki. On toi kyllä kumma, kuinka haluttomia ne on testaamaan. Maksaahan se totta kai, mutta eiköhän halvemmaksi kuitenkin tule ehkäistä tauteja ja jos niitä on, havaita ja hoitaa ne mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin joku muu saa tartunnan.

Mulle huomautettiin tietyssä yhteydessä (ei terveyskeskuksessa) siitä, että käytän julkisia palveluja vaikka teen tätä duunia. No se on ehkä jonkun verorahoista pois, mutta yhtä lailla hoidatan flunssat sun muut julkisella puolella. Mun tulot ei kuitenkaan ole sitä luokkaa, että kykenisin ramppaamaan yksityisellä joka vaivan takia. Koirilla kun ei ole vaihtoehtoja ja ne mun on hoidettava, maksoi mitä maksoi.

ojentaja
22nd December 2010, 14:44

OK.Hoidat siis koirat. Mikä taho muu kuin tk "tietyssä yhteydessä" antaa mielipiteitään siitä, missä itsesi testautat???

Astridfin
22nd December 2010, 14:56
Mikä taho muu kuin tk "tietyssä yhteydessä" antaa mielipiteitään siitä, missä itsesi testautat???

Eräs yksityishenkilö.

Astridfin
27th December 2010, 00:09
Tuli mieleen tähän ketjuun liittyvä juttu vuosien takaa ennen seksin myymisen aloittamista. Seurustelin silloin, joten seksiä harrastettiin pojan kanssa ilman kondomia käyttäen muuta ehkäisyä. Noh, kävipä sitten niin että tartutin pojan kikkeliin huuliherpeksen, eli pojalla puhkesi sukuelinherpes. Outoa tässä on se, että mulla ei ollut huuliherpes aktiivisena. Pojalla oli kikkelissä hieman hiertymää ja se sit ilmeisesti riitti. Tosi ilkeä juttu, herpes on nyt pojalla pysyvästi, puhkeaa silloin tällöin :( Tämä on ainoa kerta kun mun kohdalla näin on käynyt, mutta jälleen muistutus kondomin tärkeydestä.

"Sukuelinherpes on yleensä Herpes Simplex Virus 2:n (HSV 2), harvemmin Herpes Simplex Virus 1:n (HSV 1), aiheuttama sukupuolitauti. Noin 70–90 prosenttia tapauksista on HSV 2:n aiheuttamia tartuntoja. Jäljelle jäävien 10–30 prosentin aiheuttajaksi on todettu huuliherpesvirus eli HSV 1. Molemmille virustyypeille on tyypillistä, että ensitartunnan jälkeen ne asettuvat pysyvästi tuntohermosolmukkeisiin, HSV 2 nimenomaan ristiselän alueelle. Huuliherpesvirusten osuus genitaaliherpesinfektioissa on jatkuvassa kasvussa, mahdollisesti muuttuneiden seksuaalitapojen ja suuseksin lisääntymisen myötä.

Sukuelinherpes tarttuu limakalvoille ja iholle tavallisimmin seksuaalisen kosketustartunnan kautta. Useimmiten, noin 2/3 tapauksista, tartunta tapahtuu oireettoman partnerin välityksellä. Naisen riski saada genitaaliherpes partneriltaan on miehen riskiä suurempi. Erityisen suuri riski on naisilla, jotka eivät ole lapsena sairastaneet yskänrokkotartuntaa ja saaneet sitä kautta osittain suojaavaa immuniteettia."

http://www.poliklinikka.fi/?page=5326489&id=3871262

lemppu
31st December 2010, 11:40
Itse en ole koskaan viittinyt antaa edes imeä ilman kumia. Naamalle heitän kuitenkin jos saa. Käsihoidoissakin häiritsee jos hoitaja räpeltää omaa pillua samalla kädellä. Mahdankohan ylireagoida ton käsihoidon kanssa?

Kuitenkin taudin vieminen kotiin olisi aika paha juttu ja varsinkin jotkut tumputtajat ovat jo aika kulahtaneita. Lienevätkö jo tehneet uransa selällään loppuun?

lemppu
31st December 2010, 12:19
Astridille nostan hattua siitä, että mainostaa muissakin yhteyksissä olevan horo. Itse toimin yrittäjänä ja jos asiakas toisi huoruutensa esille, niin mielelläni ottaisin maksun pilluna.

Astridfin
31st December 2010, 12:21
Astridille nostan hattua siitä, että mainostaa muissakin yhteyksissä olevan horo. Itse toimin yrittäjänä ja jos asiakas toisi huoruutensa esille, niin mielelläni ottaisin maksun pilluna.

Anteeksi tyhmä kysymys, mutta missä muissa yhteyksissä mainostan olevani horo..??? Kiitos hatunnostosta joka tapauksessa :)

Malla
31st December 2010, 12:49
Anteeksi tyhmä kysymys, mutta missä muissa yhteyksissä mainostan olevani horo..??? Kiitos hatunnostosta joka tapauksessa :)

Varmaan tarkotti sitä, et oot terkkarissa kertonut puuhailuistasi. Mä oon pariin kertaan muuten mennyt ite kertomaan lääkärille mitä teen. Yllättävän asiallisesti ja täysin neutraalisti ovat suhtautuneet yhtä lukuun ottamatta, joka alkoi kuulustella miten oon päätynyt tällaseen jne... Onneks löysin aikoinaan pro-tukipisteen, siel on hyvä asioida, ja ne ihmiset siellä tietää tästä alasta eikä moralisoi millään tasolla.

Astridfin
31st December 2010, 13:59

Aa.. En mä terveyskeskuksessa ole maininnut pimpsan myymisestä mitään. Nehän kuulustelee muutenkin kaikki mahdolliset, mm. monen kanssa olet ollut, oliko ulkomaalaisia jne jne...

Kaapo301
30th January 2011, 21:01
Itse käyn kanssa tasaisin väliajoin testeissä ihan varmuuden vuoksi, onneksi ei ole vielä tärpännyt =). Jotenkin vaan aina hävettää mennä sinne, kun tuntuu et se vastaanotto virkailija ainakin kyräilee (käynyt useasti vuosien aikana). No onneksi Tampereella on kaksi paikkaa mihin mennä, voipi vuorotella =). Ottaako ne täällä esim. Mehiläisessä testit, kun kerran on noita sukupuolitautien poliklinikoitakin?

Scarlet
5th February 2011, 17:55
Viimeksi kävin testauttamassa itseni marraskuussa, tulokset olivat negatiiviset. :)

Retired
8th February 2011, 11:09
^aika monilla on tota vuotoa peniksestä, tulee aina mieleen et onkohan tää nyt "touhutippoja" vai jotain muuta

Touhutipat on ihan normaalia. Itselläni tulee aina aika paljonkin. Vaan et sinä mistään sitä ihan varmasti voi tietää. Joskus voi olla jotain muutakin.

agadir
8th February 2011, 12:57
Käväisin tuossa hiljattain itekkin testeissä ja puhtaat oli.

SlutFucker
21st February 2011, 22:39
Milloin sinä kävit viimeksi?

Minä kävin tänään Mehiläisen laboratoriossa. Otettiin kaikki mahdollinen, jotka maksoivat 87 €. Tuloksia odotellessa ensi viikolla.

87 eurolla ei kyllä kaikkia testata... pari satkua menee. Pelkkä hiv maksaa yli 30 egee. klamydia, herpes, tippuri, kuppa ehkä trikomoniaasi päälle.

Mehiläisessä voi mennä suoraan labraan ilmaan lekurilla käyntiä ja siihen menevää maksua, mut sit tietty ei saa kela-korvausta testeistä.

Jartse77
13th March 2011, 16:35
Paljonko ne kaikenkattavat testit nyt sitten maksaa Mehiläisessä... 87 tai 200 euroa?
Tarvis varmaan itsekin poiketa kaikenvaralta.

makupala
13th March 2011, 16:54
Paljonko ne kaikenkattavat testit nyt sitten maksaa Mehiläisessä... 87 tai 200 euroa?
Tarvis varmaan itsekin poiketa kaikenvaralta.

Testien hinasta en ala kilpailua tai sanansäilää heiluttelemaan. Minulle noit laborantin suosittelemat testit, mistä kaiken oleellisen tiedon saa, maksoivat 87 ekee.

Testeissä käynti pitäisi mielestäni olla jokaiselle, joka harrastaa muutakin kuin parisuhdeseksiä, yhtä luonnollinen juttu kuin paskallakäynti.

Mehiläisessä voi mennä suoraan labraan ilmaan lekurilla käyntiä ja siihen menevää maksua, mut sit tietty ei saa kela-korvausta testeistä.

Juuri näin kannattaa toimia.

Jartse77
13th March 2011, 16:57
Kiitti nopeasta vastauksesta. Viikolla täytyy poiketa Mehiläisessä.

Irina_Lht
13th March 2011, 22:06
Testeissä kävin viimekuussa ja negatiivisia vastauksia sain kaikkiin. =)

Jartse77
14th March 2011, 12:38
Ei ollutkaan Tampereen Mehiläisessä ihan niin yksinkertaista, että mennään vaan labraan ja homma hoituu. Täytyy olla lääkärin tai terveydenhoitajan lähete.
Jäi siis testit toistaiseksi tekemättä.

agadir
14th March 2011, 19:01
Ei ollutkaan Tampereen Mehiläisessä ihan niin yksinkertaista, että mennään vaan labraan ja homma hoituu. Täytyy olla lääkärin tai terveydenhoitajan lähete.
Jäi siis testit toistaiseksi tekemättä.

Helpointa varmaan kävästä jossain muun paikkakunnan mehiläisessä. Suoraan labraan menemistä voi kysellä puhelimella etukäteen.

Jartse77
18th March 2011, 08:35
Päätin sitten käydä tuossa kunnallisessa ja nyt odotellaan tuloksia. Minkäänlaisia oireita ei ole ilmaantunut reilussa viikossa.

Hiukka v..tti kun täti alkoi pitämään jotain moraalisaarnaa kun kuuli et vaimokin on kuvioissa ja partnereiden määrä tuntui olevan kauhistus.

Jartse77
25th March 2011, 15:55
Eipähän ainakaan tippuri tai klamydia jyllää sillä tulokset oli negatiiviset. ;)

makupala
31st May 2011, 19:24
Puolivuotta on melkein kulunut edellisestä testeissä käynnistäni. Testit on jälleen suoritettu ja puhtaat paperit jälleen.

Ketjun ylösnosto tuli mieleen kun muutamassa tämänpäiväisessä postauksessa mainittiin taudit ja testit.

Omasta ja erityisesti toisen ihmisen terveydestä huolehtiva ihminen käy testeissä.

Mielestäni erityisen tarpeelliseksi testien suoritus on silloin kun harrastaa satunnaisia baarituttavuuksia, jolloin sinisilmäisyydessä suojaus unohtuu.

Retired
1st June 2011, 01:31
.

Mielestäni erityisen tarpeelliseksi testien suoritus on silloin kun harrastaa satunnaisia baarituttavuuksia, jolloin sinisilmäisyydessä suojaus unohtuu.

Asiaa. Vaan mikä ihme siinä on, että hupakoissa ei tulisi mieleenkään tehdä mitään ilman kortsua, mutta baarituttavuuksien kanssa on tullut hölmöiltyä.

apple
5th June 2011, 09:47
Olen testauttanut itseni kahdesti. Kerran Suomessa ja kerran Saksassa. Saksassa klamydiatesti otettiin puikkomenetelmällä, ja sattui helvetisti :( Mitään ei kuitenkaan ole koskaan löytynyt.

Insider
5th June 2011, 22:55
Testien tekeminen on nykyään helpottunut,,,,siis yksityispuolella,ja nopeutunut,vastaukset tuli vuorokaudessa,kaikki negoja,ei pitäis olla vaikee pala kenellekkään,,,eikä myöskään liian kallis,,,ja on itsellekkin helpompi vedellä "muodikkaasti" Silmusen tyyliin kun tietää ettei levitä mitään,,,on tietysti riski että jonain "testi päivänä" ei olekkaan enää negoja kaikki,,,mutta,elämä sellaista,ja joskus kallistakin.

Be careful out there

DeeDee
6th June 2011, 07:34
Mitkä testit otettiin ja mitä tuli kustantamaan?

nimim. vastaisuuden varalle;)

oku
6th June 2011, 20:56
Julkisen terveydenhuollon piirissä testien otto ei kustanna mitään muuta kun terveyskeskusmaksun, mutta jonottaessa menee ikä ja terveys.
Yksityisellä on maksullista, mutta sinne taas pääsee huomattavasti ripeemmin ja oman muistikuvan mukaan kaikkien testien yhteiskustannus oli rapiat 100 egeä. Hinnathan nyt vaihtelee paikkakunnittain.

Panzer
22nd July 2011, 11:22
Sukupuolitautien poliklinikka oli kesätauolla, joten hankin ajan terveyskeskuksen kautta. Selitin tilanteeni lääkärille (harrastin suuseksiä maksullisen ulkomaalaisen naisen kanssa kaksi kuukautta sitten), joka kirjoitti lähetteen labraan, jossa testattaisiin klamydia, tippuri, HIV ja kuppa. Sykettä oli nostattanut jo parin viikon ajan kuvittelemani oireet, kuten kutina ja vaaleat näppylät munissa sekä arkuus/kipu kiveksissä. Kun emännälle vielä ilmestyi laajalti ihottumaa, niin pelkäsin tosissani omaavani kupan ja tartuttaneeni sen. Ajallisesti tämä olisi täsmännyt, jos kupan ensioireita ei olisi tullut itselleni lainkaan, kuten on mahdollista (opin tämän niiden useiden tuntien aikana, jotka vietin netissä selaillen sukupuolitauteihin liittyviä sivustoja).

Sain ajan testeihin jo parin päivän päähän. Kuvittelemani pienet valkoiset näppylät munissa hermostuttivat kuitenkin niin helvetisti, että varasin ajan yksityislääkärille heti samaksi illaksi. Sain lievän helpotuksen, kun kuulin että ei ne mitään kuppanäppylöitä ole. No, kävin testeissä ja saman viikon lopulla tuli sitten vastaus klamydiasta, tippurista ja HIV:istä... negatiivisia! Jännitys keveni, mutta eniten pelkäämäni kuppa kummitteli vielä lähes viikon ajan, kunnes sain negatiivisen vastauksen siihenkin.

Mielikuvitus. Se saa oireilemaan. Opikseni otin ja jatkossa pysyy kumi päällä suihinotonkin aikana.

mando
22nd July 2011, 11:59
Siis tulkitsevatko ihmiset tosiaan itsensä "puhtaiksi", vaikka heillä on herpes joku huulessa tai sukuelimissä???? Aika jännä...

Mulle toi on pelättävien tautien listalla numero ykkösenä, koska sitä ei saa millään antibiooteilla tai penisiliineillä parannettua. Se on sit loppuelämä pilalla, mikäli olis haluja vedellä paljaalla kumppaneitaan...

Retired
22nd July 2011, 12:05

Herpestä kannattaa varoa, mutta:

Herpeksen aiheuttavat herpes simplex -virusten tyypit 1 ja 2 (HSV-1 ja HSV-2). 50-100 prosenttia aikuisista kantaa veressään vasta-aineita joko HSV-1:tä tai HSV-2:ta vastaan, mikä tarkoittaa sitä, että meistä lähestulkoon jokainen on sairastanut herpeksen jossakin muodossa, tietäen tai tietämättään. (http://www.poliklinikka.fi/?page=2026662&id=9479989)

mando
22nd July 2011, 12:12

No mutta sen yleisyys ei tarkoita sitä, etteikö kyseistä virusta kantavat ja siten myös levittävät kantaisi sukupuolitautia. He EIVÄT OLE PUHTAITA, eikä heistä sellaisia enää ikinä tule.

Retired
22nd July 2011, 12:15
No mutta sen yleisyys ei tarkoita sitä, etteikö kyseistä virusta kantavat ja siten myös levittävät kantaisi sukupuolitautia. He EIVÄT OLE PUHTAITA, eikä heistä sellaisia enää ikinä tule.

Ei, eivät ole. Olen ihan samaa mieltä. Vaan sen välttäminen on kovin vaikeaa jos aikoo ylipäätään panna paljaalla.

mando
22nd July 2011, 12:29
Ei, eivät ole. Olen ihan samaa mieltä. Vaan sen välttäminen on kovin vaikeaa jos aikoo ylipäätään panna paljaalla.

Välttämisen vaikeaksi tekee nimenomaan tekee se, että esimerkiksi Astrid tuolla aikaisemmin julisti saaneensa puhtaan paperit. Sitten seuraavassa viestissä hän kuitenkin kertoi tartuttaneensa seksikumppanilleen sukuelinherpeksen.

Insider
26th July 2011, 21:30

Se on sellainen juttu toi herpes että siitä ei voi olla kukaan varma,jokainen kantaa jotain herpeksen muotoa,ja koko elämänsä,siitä voidaan testata vain vasta aineet,toden näyttää vain se kun se puhkeaa,,,ja poistuu muutaman päivän päästä,,,,ja puhkeaa harvemmin,,,,ja harvemmin,,kun oma kroppa alkaa joka kerta sitä kovempaa vastustamaan,voihan tietysti syödä "asicloviriä" ja pysyy pois,,,,jos pytty kestää,sitä on oikeesti aika turha testata kun vastaaineita löytyy kuitenkin,täyttä varmuutta ei ole.

Be careful out there

makupala
31st August 2011, 15:13
Jälleen on testit suoritettu. Tällä kertaa työterveyden piikkiin jolloin ei maksanut mitään

Soittaessani työterveyshoitajalleni, että olisi aika suorittaa kaikenmaailman testit kun olen parisenvuotta viettänyt hyvinkin rietasta ja työvapaata aikaa, jolloin pyysin laboratoriomääreeseen lisäämään myös sukupuolitauti testit.

Tänään hoitajani soitti kertoen että testitulokseni ovat POSITIIVISIA. Kertoi veriarvoista, kertoi maksa-arvoista, jotka olivat pysyneet hyvinä entisen kaltaisina, kertoi kolesteroliarvoista. Kysyi minulta että sinä lienet liikkunut enempi työbreikkisi aikana?? minä; miten niin? kun nää hyvät kolesteroliarvot ovat parantuneet.. Purskahdin nauruun että joopajoo en todella... sitä en kertonut että ehkäpä edestakas liikettä on kyllä tullut suoritettua koko rahan edestä :) Kehotti myös menemään verta luovuttamaan? kun hemoglobiini on noussut? (tiedoksi en kelpaa kun olen ostanut seksiä. Lue SPR-veripalvelun sivut)

Lopusssa kertoi sukupuolitautitestien arvot, jotka olivat negatiiviset :)

Joku kysyi joskus että miksi käyn testeissä jos en epäile sukupuolitautia. Vastaan että mielestäni se on jokaisen velvollisuus mikäli harrastaa useampia seksisuhteita. Mielestäni huolestua pitää yhdenillan siviilipanoista enempi kuin maksullisten kohtaamisesta. Toisaalta minulla on erittäin hyvä ja läheinen vakkari, jonka kanssa harrastamme suuseksiä ilman suojaa, jonka tähden käymme vuoroin testeissä. Näin toimien huolehdimme toisistamme myös.

pankaa toisianne -MP-

Viveca
31st August 2011, 15:20
Mitkä testit otettiin ja mitä tuli kustantamaan?

nimim. vastaisuuden varalle;)

Kopioin vastaukseni hintapolitiikasta tuolta toisesta ketjusta tähän..
http://www.sexwork.net/forum/showthread.php?p=999949#post999949

Gynekologin vastaanottokäynti 20min, 80€
B-hepatiitti 41.65
C-hepatiitti ja tippuri 62.45
Hiv 41.65
Klamydia 59.60
Poliklinikkamaksu 13.50

Sairasvakuutuskorvaus -53.36
Maksettavaa 245.49€

Irtosolukoe eli papa olisi ollut 41.60 ja ultra 60.00 -joita ei katsottu tarpeelliseksi tällä käynnillä.

Viveca
31st August 2011, 15:23
Testien tekeminen on nykyään helpottunut,,,,siis yksityispuolella,ja nopeutunut,vastaukset tuli vuorokaudessa,

Terveystalolla (Jkl) klamydian tulos kestää 3vrk ja loput (hepatiitit, tippuri, hiv) 7vrk, näin ainakin minun kohdallani.

Insider
31st August 2011, 16:19
Terveystalolla (Jkl) klamydian tulos kestää 3vrk ja loput (hepatiitit, tippuri, hiv) 7vrk, näin ainakin minun kohdallani.

Näillä varoajoilla peitetään mahdollisia omia viivästyksiä,,,ettei poka kuolis hermoiluun,tänäpäivänä jos olis laitteet vieressä,,,,tulee tulokset vissiin tunneissa,ei niitten kanssa kukaan enää kuppaa,kyse on kait myös siitä millaisia menetelmiä ja kokeita on totuttu tekemään,esim. HIV:n vastauksen saa mehiläisestä 3-4vrk,ja sekin on vähemmän nopea,on kehittyneet ne kokeet,ennen haettiin virusta ja niiden vasta aineita,nykyään niiden aiheuttamia muutoksia,,,,kai,kun ovat testit nopeutuneet.Klamydian testeistä en tiedä,tapan sen itse varmuuden vuoksi.

Be careful out there

Nasse-setä
4th September 2011, 17:46
Itse kävin testeissä viime maanantaina klo 08.00 ja klo 17.00 soittivat että ei mitään löytynyt. Tosin HIV voi paljastua vasta myöhemminkin mutta tuskinpa. ;)

Viveca
5th September 2011, 11:44
Terveystalolla (Jkl) klamydian tulos kestää 3vrk ja loput (hepatiitit, tippuri, hiv) 7vrk, näin ainakin minun kohdallani.

31.8 otetuista testeistä tänään negatiiviset tulokset :)

jepulis
5th September 2011, 18:34
31.8 otetuista testeistä tänään negatiiviset tulokset :)
Oi hienoa, varmaan niitä ainoita tuloksia joista toivoo negatiivista tulosta:-)

bionda
6th September 2011, 08:31
Siis tulkitsevatko ihmiset tosiaan itsensä "puhtaiksi", vaikka heillä on herpes joku huulessa tai sukuelimissä???? Aika jännä...

Mulle toi on pelättävien tautien listalla numero ykkösenä, koska sitä ei saa millään antibiooteilla tai penisiliineillä parannettua. Se on sit loppuelämä pilalla, mikäli olis haluja vedellä paljaalla kumppaneitaan...
Itse asiassa toi herpes tarttuu vain rakkulavaiheessa ja sehän näkyy silloin. Ne, joilla on todettu herpes, voivat turvallisin mielin harrastaa suojaamatonta seksiä aina silloin kun mitään oireita ei ole. Joillakin toi oireilee vain kerran, toisilla se sitten uusii (stressi yms. voi laukaista sen, kun on kerran elimistöön joutunut). Tärkeää on tietää sen olemassaolosta ja osata sitten välttää suojaamatonta seksiä silloin, jos/kun tuo on rakkulavaiheessa.

Mitä tulee huuliherpekseen (joka on tosi yleinen), niin sen ollessa rakkulavaiheessa pitää sitten välttää suuseksin antamista, mutta ei se yhdynnässä tartu.

bionda
6th September 2011, 08:47
Näillä varoajoilla peitetään mahdollisia omia viivästyksiä,,,ettei poka kuolis hermoiluun,tänäpäivänä jos olis laitteet vieressä,,,,tulee tulokset vissiin tunneissa,ei niitten kanssa kukaan enää kuppaa,kyse on kait myös siitä millaisia menetelmiä ja kokeita on totuttu tekemään,esim. HIV:n vastauksen saa mehiläisestä 3-4vrk,ja sekin on vähemmän nopea,on kehittyneet ne kokeet,ennen haettiin virusta ja niiden vasta aineita,nykyään niiden aiheuttamia muutoksia,,,,kai,kun ovat testit nopeutuneet.Klamydian testeistä en tiedä,tapan sen itse varmuuden vuoksi.

Be careful out there
Jep näin. Tulokset on teknisesti mahdollista saada nopeasti, mutta näytteet lähetetään labraan tutkittavaksi, joten noi ajat johtuu ihan labran jonoista. Esim. vaikka nyt toi että klamydian tuloksen saa kolmessa päivässä, kertoo että kyseinen labra tutkii jonossa olevat klamydianäytteet kolmesti viikossa vaikka ma, ke ja pe (yksi päivä siihen, että tieto menee labrasta lääkärille) Tällöin asiakkaalle pystytään takaamaan se, että tulos tulee aina siinä kolmessa päivässä. No, sitten kun on kokeita, jotka eivät ole yhtä yleisiä, saattaa labra ottaa nämä työn alle vaikka kerran viikossa ja tällöin luonnollisesti tuo käsittelyaika pitenee.

HIViin on tänäpäivänä pikatestit käytössä monessa paiakssa ja tuloksen saa vaikka samalla kertaa kun testi tehdään. Verinäyte työnnetään suoraan laitteeseen, joka raksuttaa tovin ja antaa sitten tuloksen, eikä sitä tarvitse lähettää laboratorioon.

Miten muuten tapat itse klamydian varmuuden vuoksi? Mä olen kuullut kaikenlaista legendaa että jengi popsii säännöllisin väliajoin antibiootteja. Mm. kerran yksi tuttava selitti, ettei hänen tarvitse ikinä testata klamydiaa, koska hän joutuu muista syistä syömään antibioottikuurin niin usein, että klamydia kuolee siinä samalla. Ainut vaan tämä tuttava ei tiennyt mitään eri antibioottiryhmistä ja siitä, että eri sairauksia hoidetaan ihan eri antibiootein :D Lisäksi aina ei lääke edes tehoa ja sen takia ne, joilla klamydia on todettu, käyvät lääkkeestä muutaman viikon kuluttua antamassa näytteen, josta varmistetaan että hoito on purrut. Että joo.

subway
6th September 2011, 09:37
Testeissä tulee käytyä pari kertaa vuodessa, vaikkei mitään oireita olisikaan. Viimeksi kävin helmikuun paikkeilla ja puhtaat oli, kuten aina ennenkin on ollut :)

KatariinaXXX
7th September 2011, 20:06
Nykyään testeihin pääsee tosi helposti, ollaan hei iloisia!

Itse yritin nelisen vuotta takaperin saada HIV-testausta TK:sta ihan tarkistusperusteella koska oli ollut kumittomia yhdenillanpanoja. (en siis vaivautunut valehtelemaan, että olisin nainut kännissä tai ulkomaan elävää)

Virkailija luurin toisessa päässä - n+50 nainen arvelisin - tuhahti oikein huvittuneesti että "EEEEEI me sitä ruveta tekemään, ensin testataan muut sukupuolitaudit tai jos olet suojaamattomassa kontaktissa ollut ulkomaalaisen kanssa niin sitten sen saa. Tiedätkö sä paljonko se testi maksaa kunnalle? Että siksi me annetaan se vain perustein."

En jaksanut väittää vastaan vaan elin epätietoisuudessa ja voimattomassa kiukussa viranomaisia kohtaan puoltoista vuotta eteenpäin, kunnes pääsin testiin ja tulos oli nega. Helpotti kummasti oloa, mutta sen virkailijan tahtoisin tavata ja sanoa pari asiaa!

Eiköhän HIV:n leviäminen ole se mikä tulee kalliimmaksi eikä testaus, tuntuvat vihdoinkin tajunneen sen. Vielä jos sen tuloksen saisi nopsempaan, itse en ole tähänmennessä kertaakaan törmännyt pikatestiin vaan aina on joutunut odottaa sen 2vkoa.

++ Tähän mennessä kaikki tulokset olleet negatiivisia. Kohta pitäisi mennä uudestaan. Ainahan se jänskättää.

Viveca
8th September 2011, 05:44
Omalla kohdalla en voi kyllä sanoa, että julkisella puolella pääsisi mitenkään helposti testeihin. Joka kerta joutuu ensin keksimään tuulesta temmatut oireet ja sen päälle kuulee vielä moraalisaarnan sukupuolikäyttäytymisestä.

Yksityiselle sektorille saa ajankin tosi vaivattomasti, netin kautta varasin edellisenä iltana. Ei tarvinut selitellä (valehdella siis) mitään. Ja labraankaan ei tarvinut jonottaa.

Itse olen ollut sen jälkeen hyvin vannoutunut yksityisen sektorin käyttäjä, kun tk:ssa omalääkäriksi vaihtui itseäni nuorempi vastavalmistunut tytön hupakko.

J.Jortikka
8th September 2011, 05:51

*** Hyvä Vipsu. Se on helvetin kiusallista käydä terkkarissa, mikäli tohtori on asiakkaalle kade ;)

Viveca
8th September 2011, 06:56
*** Hyvä Vipsu. Se on helvetin kiusallista käydä terkkarissa, mikäli tohtori on asiakkaalle kade ;)

NohNoh Jortsu.. H**vetin pantava tapaus tämä nuori tytön hupakko kylläkin lääkärintakissaan, ei siinä mitään.. Että voisihan tuolla käydä sisätutkimuksen teetättämässäkin.. ;)

bionda
8th September 2011, 08:05
Mä olen kyllä aina päässyt julkisella puolella helposti testeihin, tosin asiaan saattaapi jonkin verran vaikuttaa se, että omalla terveysasemalla ollaan tietoisia siitä että myyn seksiä, kun olen asiasta kertonut. Ei ole koskaan tarvinnut mitenkään perustella, miksi haluan testiin.

Aino
16th September 2011, 12:49
Yksityisten palveluiden käyttäjiin kuulunut minäkin. Yritän muistaa käydä vähintään kerran vuodessa. Viimeksi kävin pari viikkoa sitten.
Käyttämälläni lääkäriasemalla kaikki testit +papa-koe tulevat maksamaan yht. noin 200€ eli ei ihan halpaa, mutta mielenrauhan arvoista kuitenkin.

ukkosammakko
16th September 2011, 18:01
Tulipa käytyä ekakertaa testeissä.
Fyysistä syytä käyntiin ei ollut mutta kun tuossa klamydia
ketjussa taudinaiheuttajan manttelia heitettiin Saran lisäk-
si meikäläisen päälle niin päätinpä tsekata asian.
Puhtaat paperit.
OWOilu jatkuu entiseen/eiliseen malliin.

Himohupakoitsija

agadir
25th September 2011, 07:02
"Kannoin tietämättäni vuosia hiviä" (http://www.iltalehti.fi/terveys/2011092214298950_tr.shtml)

Virus oli kytenyt elimistössäni viisi vuotta. Tartunta oli edelliseltä kumppaniltani, joka oli saanut sen Thaimaasta. Tiesin eksäni lomamatkoista, mutta en epäillyt, kun hän vannoi olleensa uskollinen.

Niin sinisilmäistä...

Retired
25th September 2011, 09:45
"Kannoin tietämättäni vuosia hiviä" (http://www.iltalehti.fi/terveys/2011092214298950_tr.shtml)

Niin sinisilmäistä...

Mutta huumorintaju toimii kaikesta huolimatta:

Tiesin eksäni lomamatkoista, mutta en epäillyt, kun hän vannoi olleensa uskollinen. Tuliaisiksi olisi riittänyt pelkkä t-paita.

brokenbone
27th October 2011, 16:37
viime viikolla tuli käytyä, tulokset olivat odotetusti negatiiviset.

Taitaa olla yksi harvoista asioista, joissa negatiivinen tulos onkin positiivista ;)

Julkisella puolella siis tuli käytyä huimalla 3€ parkkilipun hinnalla ja jonottamisineen aikaa meni hieman yli tunti tällä kertaa.

KatariinaXXX
1st November 2011, 18:27
Negat tuli kuten aina tähän asti, vaikka ainahan se jänskättää. :) se muutaman sekunnin hiljaisuus, kun hoitsu tsekkaa koneelta...jäätävää.

Retired
1st November 2011, 19:43
Negat tuli kuten aina tähän asti, vaikka ainahan se jänskättää. :) se muutaman sekunnin hiljaisuus, kun hoitsu tsekkaa koneelta...jäätävää.

Tuolla etelämaissa kävin kerran testeissä. Siellä ei saanut suullista palautetta vaan kirjallista. Monta testiä oli otettu. Useimmat näyttivät plussaa.

Olin pyörtyä ja harkitsin itsemurhaa. Vaan sitten huomasin, että lomake ei ollut minun. Oli mennyt vähän sekaisin. Kyse ei ollut edes sukupuolitaudeista vaan salmonellasta ja sukulaisista. Kiitin lämpimästi labran henkilökuntaa....

Retired
5th November 2011, 16:17
Kävin sitten minäkin testissä. Soitin etukäteen Mehiläiseen ja sovin puhelimitse lähetteestä. Ei kysytty syitä. Tosin olisin voinut mennä työterveyshuoltoon, sillä ammattitaudista olisi ollut kyse jos jotain olisi löytynyt. Onneksi viime viikolla saadut tulokset olivat negatiivisia hivia myöten.

Kaksi kuukautta sitten työmatkalla eräässä pienessä venäläiskaupungissa ei niin kaukana Moskovasta kävi kuten siellä tahtoo käydä. Sopimuksiin oli laitettu nimet ja lähdettiin päivälliselle. Seurueeseen kuului meidän suomalaisen lisäksi yksi vanhempi venäläinen mies ja kaksi naista.

Vedettiin sitten päivällinen pitkään kaavan mukaan. Naiset ilmoittivat ehdottomasti haluavansa ruokajuomiksi vodkat. Ei se mitään. Olen ennenkin kurlannut ystävyydelle, maailmanrauhalle ja naisille. Kohtuulliseen känniin olen joskus tullut, mutta osaan varoa noita tilaisuuksia.

Venäjällä juomien määrää ei pysty laskemaan. Tarjoilijat kaatavat koko ajan lisää kun pinta vähänkin alenee. Vastapäätä istunut venäläinen nainen oli kuitenkinkohtuullisen pienikokoinen blondi (tärkeä tieto tarinan lopputuloksen kannalta), todennäköisesti 165/55, noin 35v. Päätin juoda samaan tahtiin niin ei käy huonosti.

Kävi huonosti. Vanhempi mies lähti horjuen kotiinsa heti syötyään, me suomalaiset ja venäläiset naiset lähdettiin jatkopaikkaan. Viimeinen muistikuva on, että suutelin blondin kanssa yökerhon sohvalla. Mielenkiintoiseksi homman teki, että venäläisistä ainoastaan kotiin lähtenyt mies osasi englantia, suomalaisista ei kukaan venäjää. Joskus elekielellä pääsee yllättävän pitkälle.

Aamulla heräsin hotellista ilman alushousuja ja muistikuvia hotelliin tulemisesta. Näin että huoneessa oli ollut muitakin. Kamat oli tallessa ja lompakkokin löytyi housuntaskuista. Valitettavasti myös kortsu löytyi lompakosta käyttämättömänä.

Tuskin minä panin. Varmaan yritin, mutta ei siitä touhusta ole mitään tullut. Siitä huolimatta pieni pelko jäyti. Venäjällä tautiluvut ovat kohtuullisen korkeat.

Silmusella on oman ilmoituksensa mukaan teflonkulli. Mitäpä minä sitä epäilemään. Vaan kaltaisilleni tunareille, voisiko tehdä kortsun, jonka voisi laittaa munan päälle siinä vaiheessa kun lähtee ravintolaan?

Sanna
8th November 2011, 17:23
Tauti-vapaa.

Churrox
12th November 2011, 00:07
En ole käynyt koskaan, enkä käy. Sen verran vähän tulee pantua, että ihan sama jos tauteja tulee. Ja tiedän, huono asenne mutta eipä jaksa enää tässä vaiheessa kiinnostaa pätkääkään. Muutenkin maksulliset kai lähes aina vaatii kumin käyttöä enkä ilmaisia ole enää panemassa, niin jotain väliä?

M. Timonen
12th November 2011, 00:25
^ Sulla on asenne kohdallaan. Testejä ei kannata tosiaankaan ottaa, koska silloinhan sitä tulee tietoiseksi taudeistaan. Ja jos ei taudeistaan tiedä, niin ei voi kukaan tuomitakkaan. On vähän niinku syyntakeeton. Paljaalla vaan, niinhän se mestari Silmunenkin kehoittaa.

Churrox
12th November 2011, 00:33

Iso ero on siinä, miten usein panee. Jos panee kuukausittain tai viikoittain ja vaikkapa haaveilee seurustelemisesta ja perheen perustamisesta, on aika fiksua käydä testeissä säännöllisesti. Jos panee 0-2 kertaa vuodessa, ei tule koskaan seurustelemaan eikä edes halua perhettä, niin eipä tuolla mitään merkitystä ole. Jos jotain tulee, niin sitten tulee ja se hoidetaan pois, jos se on mahdollista.

M. Timonen
12th November 2011, 01:31
Jos panee 0-2 kertaa vuodessa, ei tule koskaan seurustelemaan eikä edes halua perhettä, niin eipä tuolla mitään merkitystä ole. Jos jotain tulee, niin sitten tulee ja se hoidetaan pois, jos se on mahdollista.

Saat siinä 0-1 kerralla HIV:in ja tartutat sillä 1-2 kerralla HIV:in, niin sillä on merkitystä. Yhteiskunta sitten hoitaa pois.

Churrox
12th November 2011, 01:52
Saat siinä 0-1 kerralla HIV:in ja tartutat sillä 1-2 kerralla HIV:in, niin sillä on merkitystä. Yhteiskunta sitten hoitaa pois.

Ei jaksa kiinnostaa. :D Tänäkin yönä monet naiset ja pelimiehet panee ilman kumia ja sama toistuu harva se viikonloppu.

M. Timonen
12th November 2011, 02:14
Ei jaksa kiinnostaa. :D Tänäkin yönä monet naiset ja pelimiehet panee ilman kumia ja sama toistuu harva se viikonloppu.

Sama vika Rahikaisella, On sellainen rotukyrpä ettei siihen taudit tartu, vaikka on ollut 0-2 kertaa enemmänkin noita luomupanoja.

Retired
12th November 2011, 04:10
Ja sitten ihmetellään että miksi taudit leviää...

makupala
12th November 2011, 07:10
Avasin tämän ketjun aikoinaan siitä syystä että porukkaa oppis kunnioittamaan testeissä käyntiä. Myös sen tähden että käynti testeissä on helpoa sekä kunnioitettava toimenpide.

Olen ennenkin pyytänyt tästä topikista poistamaan turhanpäiväiset jaarittelut sekä väitteet. Tällä kertaan pyydän ylläpitoa poistamaan tästä postauksesta http://www.sexwork.net/forum/showpost.php?p=1033130&postcount=94 alaspäin olevat viestit.

Jos ei ole ketjuun asiallista asiaa, ollen testivastainen taikka ylenkatsoo sukupuolitaudin riskiä, niin postaus on tarpeeton.

-MP-

DeeDee
12th November 2011, 10:04
Kesällä viimeksi tullut käytyä ja mitään ei löytynyt. Suosittelen kyllä kaikille testeissä käyntiä silloin tällöin jos tätä kerta harrastaa.

Helenainen
12th November 2011, 10:08
Sanoisin, että jokaisen joka harrastaa suojaamatonta seksiä kannattaisi käydä. Ei siis pelkästään hupakointia harrastavan...

DeeDee
12th November 2011, 10:08
Komppaan tätä.

Villerius
12th November 2011, 11:46
Eipä oo kans paljoa aikaa, kun viimeksi kävin testeissä. Puhdas poju olin.

M. Timonen
12th November 2011, 12:13
Avasin tämän ketjun aikoinaan siitä syystä että porukkaa oppis kunnioittamaan testeissä käyntiä. Myös sen tähden että käynti testeissä on helpoa sekä kunnioitettava toimenpide.

Olen ennenkin pyytänyt tästä topikista poistamaan turhanpäiväiset jaarittelut sekä väitteet. Tällä kertaan pyydän ylläpitoa poistamaan tästä postauksesta http://www.sexwork.net/forum/showpost.php?p=1033130&postcount=94 alaspäin olevat viestit.

Jos ei ole ketjuun asiallista asiaa, ollen testivastainen taikka ylenkatsoo sukupuolitaudin riskiä, niin postaus on tarpeeton.

-MP-

Sulle postaus voi olla tarpeeton, jollekkin muulle ei.
Tämä ei ole ainoa ketju jossa on turhanpäiväistä jaarittelua. Itse asiassa jos kaikki jaarittelut poistettaisiin, niin 99% foorumin tämän hetkisestä sisällöstä katoaisi.

Churrox
12th November 2011, 12:43
Eiköhän tauteja levitä suuremmalla todennäköisyydellä ne, jotka panee useimmin (ja vielä enimmäkseen kännissä). Voi se kumikin mennä rikki ja vaikka mitä muuta.

DeeDee
12th November 2011, 12:59
Tää nyt on vähän kyllä sellainen aihe, että tässä ei auttaiisi jossitella mitään, vaan käydä ottamassa mustaa valkoiselle testien muodossa.Silloin tällöin on hyvä käydä vaikka ei olisi syytä epäilläkään mitään tartuntaa.

Villerius
12th November 2011, 13:17
Eiköhän tauteja levitä suuremmalla todennäköisyydellä ne, jotka panee useimmin (ja vielä enimmäkseen kännissä). Voi se kumikin mennä rikki ja vaikka mitä muuta.

Ja se sitten niinkuin sun mielestä antaa luvan vetää lekkeriksi joka hemmetin threadin?:rolleyes:

Churrox
12th November 2011, 13:24
Ja se sitten niinkuin sun mielestä antaa luvan vetää lekkeriksi joka hemmetin threadin?:rolleyes:

Ei, mutta aika omituista alkaa jollain hiv-jutuilla "pelottelemaan" tai moralisoimaan, kun mahdollisuudet saada tauteja on aika olemattomat. Ulkonäkö on paras ehkäisykeino, aina.

DeeDee
12th November 2011, 13:34
Uusia HIV - tapauksia löytyy Suomesta vuosittain, en tiedä montako, mutta sanotaanko, että liikaa.Siihen sitten nämä muut taudit, niin auta kyllä vähätellä mahdollisuutta saada tauti.Jos et itsestäsi välitä, niin tee se edes muiden vuoksi.

Sanna
13th November 2011, 11:17
Ei vittu, kyllä mä sanon tämän ketjun jälkeen ettei jollain ongelma voi olla ulkonäössä miksi ei muka naista saisi..

Villerius
13th November 2011, 14:49
Ei, mutta aika omituista alkaa jollain hiv-jutuilla "pelottelemaan" tai moralisoimaan, kun mahdollisuudet saada tauteja on aika olemattomat. Ulkonäkö on paras ehkäisykeino, aina.

Ei siinä ole mitään omituista päinvastoin. Kondylooma, Suomessa vuosittain noin 20000, viime vuonna 12 835, parisataa tippuritapausta, kuppaa saman verran ja sitten vielä 100 uutta Hiv tartuntaa....

DeeDee
13th November 2011, 18:05
Ei siinä ole mitään omituista päinvastoin. Kondylooma, Suomessa vuosittain noin 20000, viime vuonna 12 835, parisataa tippuritapausta, kuppaa saman verran ja sitten vielä 100 uutta Hiv tartuntaa....

Villerius löi faktaa tiskiin, joten kortsua on syytä kyllä käyttää.

Retired
13th November 2011, 18:17
Ja se ikävin uutinen on, että hiviä ei saa suinkaan vain ulkomaalaissyntyiset narkkarit, jotka ovat homoja. Perusheteroseksi alkaa olla yleisin tapa. Edelleen tartunnan saaneiden määrä on kohtuullisen pieni moniin muihin maihin verrattuna, mutta hiv on todennäköisempi kuin voittaa lotossa miljoona euroa.

Itse tiedän tapauksen, joka sai sen elämänsä ensimmäisellä ja viimeisellä panolla. Ei tosin tapahtunut Suomessa, mutta maksulliselta tuli. Kuoli muutamassa vuodessa. Siihen aikaan oli vielä lääkkeet melkoisen tehottomia, mutta eivät ne edelleenkään ihan joka tapaukseen pure.

Villerius
13th November 2011, 18:45
Ei siinä ole mitään omituista päinvastoin. Kondylooma, Suomessa vuosittain noin 20000, viime vuonna 12 835, parisataa tippuritapausta, kuppaa saman verran ja sitten vielä 100 uutta Hiv tartuntaa....

Unohtui laittaa toi 12835 Klamydiaa viimevuonna

DeeDee
14th November 2011, 00:21
En nyt kumminkaan lähtisi urheilemaan ilman kumia,sillä tuo lista on ihan riittävän synkkä.

Villerius
14th November 2011, 04:01
Toisaalta, kun käyttelee vain iki ihania Suomalaisia ammattilaisia voisi kuvitella heidän käyvän testeissä tämän tästä.

Sanna
14th November 2011, 11:59
Toisaalta, kun käyttelee vain iki ihania Suomalaisia ammattilaisia voisi kuvitella heidän käyvän testeissä tämän tästä.

Paha mennä sanomaan onko eroa tässä asiassa suomalaisella ja muun maalaisella mutta ainakin yhden ihmisen suhtautuminen on melko kevytkenkäistä näiden asioiden suhteen. Kai sitä krapulaakin potevat ainoastaan ne ihmiset jotka juovat viinaa.

Vieras203
14th November 2011, 12:33
Toisaalta, kun käyttelee vain iki ihania Suomalaisia ammattilaisia voisi kuvitella heidän käyvän testeissä tämän tästä.

Itse käyn vähintään kerran kuukaudessa, tosi usein siis, joskus tullut käytyä jopa kaksikin kertaa, ilmaista kun on käydä, vaikkei nyt kumit olekaan rikkoutuneet aikoihin, ehkä viimeksi viime vuonna.. Mutta parempi näin
omalta ja asiakkaiden kannalta..

Retired
14th November 2011, 13:22

Pientä riskiä tässä hommassa ottaa niin hupakko kuin turskakin. Kun tarpeeksi usein käy, kumi menee rikki ennemmin tai myöhemmin. Silloin arvostaa hupakkoa/turskaa, joka on ainakin yrittänyt olla tarkkana tautien suhteen.

megamies
14th November 2011, 16:08
Minäkin kävin muutama viikko sitten testissä. Kaikki OK :)

En ollut yksityisellä vaan kävin sukupuolitautien polilla antamassa näytteet
Perhana kun ottivat virtsaputken päästä näytteen ja sitten piti antaa pissanäyte....aiiiii, johan oli "epämiellyttävää".

Retired
14th November 2011, 21:26
Oho. Nykyään yleensä virtsasta ja verestä. Kyrvän päästä otettava kun ei todellakaan tunnu kivalta.

DeeDee
14th November 2011, 21:57
Kesällä kävin itsekin ja kusinäyte ja verikoe otettiin.Oli ne aikoja kun jollain puikolla otettiin näyte virtsaputkesta..hurjassa nuoruudessani pääsin tämänkin muutamaan kertaan kokemaan.

Greyfuss
19th November 2011, 21:47
menen maanantaina, toivotaan ettei tarvitse kyrvästä mitään testejä ottaa, voi käydä kyllä niin että jää ottamatta.

DeeDee
20th November 2011, 07:30
Pitääkö muualla kuin Tampereella täyttää sukupuolitautienpoliklinikalla sellainen kyselykaavake jossa kysytään partnereiden määrää vuoden aikana?
Itse laitoin häveliäänä poikana 5-9, siis reippaasti alakanttiin,niin tenttaava täti oli pudota tuolilta ja varsinkin sitten kun kuuli, että olen ukkomies oli vähällä aloittaa moraalisaarnan, mutta lopetti kyllä heti kohta. Huono maku jäi koko touhusta ja homma toimi kyllä yksityisellä mukavammin kun kesällä kävin testeissä.

Retired
20th November 2011, 07:50
Joskus kymmenen vuotta sitten kysyin muun tarkastuksen yhteydessä lääkäriltä lähetettä testeihin. Kysyi syytä. No minä kerroin. Sattui olemaan uskovainen mies ja tietenkin seurauksena oli 15 minuutin moraalisaarna.

Jos testeissä käymistä oikeasti haluttaisiin edistää, terveydenhoitohenkilökunnalle pitäisi tehdä selväksi, että turpa kiinni. Jos onatunto estää asiallisen käyttäytymisen, hakeutukoon muihin hommiin. Lääkikseen on pyrkijöitä riittävästi.

Vieras203
20th November 2011, 09:08
Itse olen käynyt molemmissa, yksityisella ja julkisella. Molemmissa olen sanonut, mitä työkseni teen ja paljonko ollut kumppaneita.. :D Jännä että ostajille kommentoivat jotain kun käyvät testeissä, mutta mulle ei mitään. Julkisella testaavat tietenkin ilmaisella, mutta joskus ajan säästämiseksi olen käynyt 150 metrin päässä sijaitsevassa yksityisessä (M******nen), johon kyllä nopeasti pääsee, ei tarvinnut jonottaa. Soittaa vaan että tulee käymään. Mutta kyllähän tuo hupikin jotain maksaa, menee tosin vähennyksiin.

coming soon
20th November 2011, 09:10
Olen käynyt Koskiklinikalla,nopea ja hyvä palvelu.

DeeDee
20th November 2011, 09:14
Olen käynyt Koskiklinikalla,nopea ja hyvä palvelu.

Tää oli just se yksityinen ja ihan samat sanat.

ukkosammakko
20th November 2011, 11:21
Itse olen käynyt molemmissa, yksityisella ja julkisella. Molemmissa olen sanonut, mitä työkseni teen ja paljonko ollut kumppaneita.. :D Jännä että ostajille kommentoivat jotain kun käyvät testeissä, mutta mulle ei mitään. Julkisella testaavat tietenkin ilmaisella, mutta joskus ajan säästämiseksi olen käynyt 150 metrin päässä sijaitsevassa yksityisessä (M******nen), johon kyllä nopeasti pääsee, ei tarvinnut jonottaa. Soittaa vaan että tulee käymään. Mutta kyllähän tuo hupikin jotain maksaa, menee tosin vähennyksiin.

"menee tosin vähennyksiin"
Vähennyksetkin on maksettava.
Raha on pois nettotuloksesta.
Veroprosentista riippuen.

Himohupakoitsija

Vieras203
20th November 2011, 18:05
"menee tosin vähennyksiin"
Vähennyksetkin on maksettava.
Raha on pois nettotuloksesta.
Veroprosentista riippuen.

Himohupakoitsija

Juups, niin on.. Mutta tavallaan siis
hyödyllisempää, kun saa vähennyksiin,
kuin jos olisin palkallisena, jolloin saisin
kuukausipalkan ja verotetulla rahalla
maksaisin testini.. Tiedät sä.. :0)

ukkosammakko
20th November 2011, 19:42
Juups, niin on.. Mutta tavallaan siis
hyödyllisempää, kun saa vähennyksiin,
kuin jos olisin palkallisena, jolloin saisin
kuukausipalkan ja verotetulla rahalla
maksaisin testini.. Tiedät sä.. :0)

Tiedän mä.
Näinhän se menee.
Toivottavasti tavataan Tampereella ;)

Himohupakoitsija

Vieras203
20th November 2011, 23:15
Tiedän mä.
Näinhän se menee.
Toivottavasti tavataan Tampereella ;)

Himohupakoitsija

Olisi suuri ilo ja kunnia tavata....

FannyNeiti
24th November 2011, 13:33
Ei ole minuunkaan pesiytyneet tauriloiset :D

Greyfuss
24th November 2011, 14:14
puhdas olin minäkin

Vili*
12th December 2011, 18:37
Ja mä myös...

Vieras203
14th December 2011, 14:22
Itsekin kävin vajaa viikko sitten, todistettu taas, että EI OLLUT MITÄÄN SUKUPUOLITAUTEJA.
Ei Hiviä, kuppaa, tippuria, klamydiaa, sukuelinherpestä, kondyloomaa, trikomoniaasia, eikä mitään hepatiittiä, ei myöskään viivasyylää, varmistustestitkin on vetämässä... :0) Ei tule siis musta joulu.. :yeah:

walnut
22nd December 2011, 00:13
Nykyään yleensä virtsasta ja verestä. Kyrvän päästä otettava kun ei todellakaan tunnu kivalta.

Hienoa, että klamydiatestimenetelmät ovat kehittyneet.

Jotain 15 vuotta sitten mun kaveri (mies) kertoi olleen klamydiatestissä, kun silloisella naisystävällään oli klamydiaepäily. Testi oli kuulemma otettu työntämällä joku puikko virtsaputken päästä melan sisään. Oli kuulemma sattunu ihan törkeesti. Jopa sen jutun kuuleminen sattui mua ja inhottaa vieläkin edes ajatella koko asiaa. Ainakaan mua ei sellaiseen testipenkkiin sais.

Missään sukupuolitaulitesteissä en ole käyny, koska ei ole ollut pahemmin syytätään käydä, mutta jos aloitan hupakoissa käynnin niin sekin päivä tulee joskus eteen.

misschrystal
16th January 2012, 06:51
Tulipas taas testattua. :) Puhdas kuin pulmunen, enkä sitä ees epäillyt. Mut periaatteesta on hyvä pitää huoli näistä jutuista. Terveys ennen kaikkea!

Retired
16th January 2012, 07:47
Tulipas taas testattua. :) Puhdas kuin pulmunen, enkä sitä ees epäillyt. Mut periaatteesta on hyvä pitää huoli näistä jutuista. Terveys ennen kaikkea!

Aika moni sairauksista on hoidettavissa kohtuuhelposti ja HIVinkin kanssa pystyy nykyään elämään varsinkin jos havaitaan ajoissa. Minkä ihmeen takia ei kävisi testeissä? Tässä aiheessa tieto ei lisää tuskaa vaan vähentää.

ukkosammakko
16th January 2012, 08:09
Aika moni sairauksista on hoidettavissa kohtuuhelposti ja HIVinkin kanssa pystyy nykyään elämään varsinkin jos havaitaan ajoissa. Minkä ihmeen takia ei kävisi testeissä? Tässä aiheessa tieto ei lisää tuskaa vaan vähentää.

Mauno käyttää aina kumia. Eihän sen tartte, eihän ??

Himohupakoitsija

mauno7
16th January 2012, 08:16
Vastaus uunosammakolle: ei

Orhis
16th January 2012, 23:05
Hienoa, että klamydiatestimenetelmät ovat kehittyneet.

Jotain 15 vuotta sitten mun kaveri (mies) kertoi olleen klamydiatestissä, kun silloisella naisystävällään oli klamydiaepäily. Testi oli kuulemma otettu työntämällä joku puikko virtsaputken päästä melan sisään. Oli kuulemma sattunu ihan törkeesti. Jopa sen jutun kuuleminen sattui mua ja inhottaa vieläkin edes ajatella koko asiaa. Ainakaan mua ei sellaiseen testipenkkiin sais.

Missään sukupuolitaulitesteissä en ole käyny, koska ei ole ollut pahemmin syytätään käydä, mutta jos aloitan hupakoissa käynnin niin sekin päivä tulee joskus eteen.

Kyllä siviilipiparistakin voi taudin saada, ehkä vielä paremmin kuin hupakolta joka pitää työkalunsa kunnossa.

HannaFin
1st March 2012, 14:06
Kävin Tampereen Pro tukipisteellä testeissä. Ilmaista ja nimetöntä. Näytteissä vain koodinumero. Saa hiv, kuppa, tippuri ja klamydia testit. Tulokset oli negatiiviset.

Paikkana voin ehdottomasti suositella, helppoa, vaivatonta. Ajan varaaminen käy myös, niiden päivystysajalla ei tarvitse mennä vaan voi kysellä ihan itselle sopivaa aikaa. Yhteydenpito hoitui kätevästi emailina ja txtviestinä sairaanhoitajan kännykkään joka numero taitaa olla niiden sivullakin. Soittaminenkaan ei siis ole välttämätöntä.

Retired
1st March 2012, 22:09
Entäs turskat. Mistäs me saataisiin noin hyvä palvelu?

Vaan hyvä kun edes hupakoista huolehditaan. Turskienkin etu.

DeeDee
2nd March 2012, 07:47
"Oma" firma kustantaa testitkin joka oli mulle yllätys tai en ennen ollut kyllä kysynytkään. Eli tuli testit tehtyä kapitalistin piikkiin ja poika oli puhdas kuin pulmunen.;)

HannaFin
3rd March 2012, 07:49
Entäs turskat. Mistäs me saataisiin noin hyvä palvelu?

Vaan hyvä kun edes hupakoista huolehditaan. Turskienkin etu.

Sinne voi mennä kuka tahansa ei tarvitse olla seksiä myyvä mies/nainen. Palvelu on kaikille saatavilla. Näin ainakin minulle sanottiin kun asiaa kysyin. Kysyin onko testit vain seksiä myyville vastasi ei, että kuka tahansa voi varata ajan tai tulla heidän päivystysaikana paikalle.

Tulosten ilmoittaminen kävi sovitusti, lähetti luvallani txt viestin jossa luki vain "viime tapaaminen ok". Ja tämäkin sovitaan jokaisen kanssa miten vastaukset haluaa. Kysyi luvan pitää numeroani tallessa sovitun ajan.

Sinne on siis helppo ottaa yhteyttä vaikka emailina ja kysellä, näin itse ensin tein selvittelin onko todella maksutonta ja tarvitseeko "todistaa" olen escort. Kysyin myös mitä testejä heiltä saa ja niihin valmistautumis ohjeet.

Retired
3rd March 2012, 17:56
Sinne on siis helppo ottaa yhteyttä vaikka emailina ja kysellä, näin itse ensin tein selvittelin onko todella maksutonta ja tarvitseeko "todistaa" olen escort.

Niiin... Ei ei taisi uskoa minua escortiksi. Tai antaisivat ruoka-apua säälistä. Ihan vaan sen takia, että escorttina olisin nälkäkuoleman partaalla tulojen vähäisyyden takia:cool:

makupala
13th April 2012, 14:07
Tässä jokuaika sitten Rovaniemellä riehuneen hyppykupan innoittamana kävin sitten testeissä viimeviikolla. Kukas muu kävi? Pääsiäisen takia sain tulokset vasta tänään. Ei ollut kuppaa eikä muutakaan eli kaik tulokset negatiivisia.

Taas voi hyvällä mielin kupata eteenpäin tämän hupakkoharrasteen parissa :screw:

Herkullinen
13th April 2012, 14:32
Hienoa ettet saanut huhukuppatartuntaa, se on kuulemanmukaan kovin agressiivinen

Bi85M
10th May 2012, 16:38
Tulipa saatua testitulokset tänään, puhdasta näyttää. Taas voi hyvin mielin olla ja touhuta :)

Miss emily
10th May 2012, 20:44
Sinne voi mennä kuka tahansa ei tarvitse olla seksiä myyvä mies/nainen. Palvelu on kaikille saatavilla. Näin ainakin minulle sanottiin kun asiaa kysyin. Kysyin onko testit vain seksiä myyville vastasi ei, että kuka tahansa voi varata ajan tai tulla heidän päivystysaikana paikalle.

Tulosten ilmoittaminen kävi sovitusti, lähetti luvallani txt viestin jossa luki vain "viime tapaaminen ok". Ja tämäkin sovitaan jokaisen kanssa miten vastaukset haluaa. Kysyi luvan pitää numeroani tallessa sovitun ajan.

Sinne on siis helppo ottaa yhteyttä vaikka emailina ja kysellä, näin itse ensin tein selvittelin onko todella maksutonta ja tarvitseeko "todistaa" olen escort. Kysyin myös mitä testejä heiltä saa ja niihin valmistautumis ohjeet.

Mä kävin Helsingin tukkarilla kanssa just Maanantaina, puhtaat paperit on:)
Mun mielestä toi Helsingin tukipiste on ainoastaan seksityöntekijöille, eli hupakot ja aikuisviihde työntekijät. Saa sinne tietenkin miespuoleiset Escortit ym. mennä. Mutta ns. kadunmiehet/naiset ei. Näin mä oon asian ainakin ymmärtänyt tuolla, voi olla että olen väärässäkin. Luulen että alalla vähän kauemmin olleet Hesan tytöt ainakin tietää mikä siellä on se oikea nokkimisjärjestys. No joka tapauksessa ihan loistavaa että tytöille on olemassa tollainen paikka, jonne voi mennä rehellisesti hupakkona, eikä kukaan katso sua kieroon:rolleyes:

Retired
10th May 2012, 21:20
No joka tapauksessa ihan loistavaa että tytöille on olemassa tollainen paikka, jonne voi mennä rehellisesti hupakkona, eikä kukaan katso sua kieroon:rolleyes:

On on se. Mutta miksi testeissä käyminen on niin vaikeaa. Ei kaikki hurjastelevat tyttelit ja poikaset ole hupakoita ja miesescorteja. Tuolla yöelämässä painetaan paljaalla toisin kuin näissä touhuissa. Loppuun asti.

makupala
17th July 2012, 17:22

Juuri näin. Paljon todennäköisempää saada tauti sieltä yöelämästä kuin hupakoiden jolloin suojaus muistetaan.

Kaikesta huolimatta kävin jälleen testeissä kun se on vaivatonta ja luonnollista tänä päivänä. tulos on Negatiivinen ;)

kuinkas sinulla???

venla
17th July 2012, 17:27
Tarttiskin muuten taas mennä. Hyvä muistutus.

noora-aa
17th July 2012, 23:04
Juuri viime viikolla kävin ja huomenna ois soitto tuloksista. (tai siis tänään kun on tää hereilläolo mennyt näin myöhäiseen)

Retired
18th July 2012, 07:20
Juuri näin. Paljon todennäköisempää saada tauti sieltä yöelämästä kuin hupakoiden jolloin suojaus muistetaan.

Kaikesta huolimatta kävin jälleen testeissä kun se on vaivatonta ja luonnollista tänä päivänä. tulos on Negatiivinen ;)

kuinkas sinulla???

Loppukuusta menossa. Silloin kulunut riittävästi aikaa viimeisestä vahinko-OWOsta.

noora-aa
5th August 2012, 23:14
Puhtaitahan nuo tosiaan olivat jälleen :) Turvaseksillä turvallisesti :)

HennaN
28th August 2012, 18:53
Huhhuh terveystalolla kaiken kattavat testit kustansivat 180e! Puhtaat tuli. Kerran vuodessa käyn testaamasssa kaikki, yleisellä 2-4 krt klamydia ja tippuri kun eivät muita lähetteitä kirjoita ilman oireita..

HannaFin
11th September 2012, 11:23
Juuri sain tulokset Pro Tukipisteeltä, perussetti heillä: klamydia, tippuri, hiv ja kuppa. Negatiiviset oli.

Kesällä kävin kerran tk:ssa ja en ihmettele ihmiset ei käy testeissä, lähetettä varten piti lääkärin soittaa ja haastatella, eikö niillä ole tärkeämpää ottaa vastaan potilaita ja näihin testeihin pitäisi päästä vain pyytämällä ilman mitään haastattelua. Klamydiatestin antavat kun valehtelee jonkun syyn, muuten ei, tippuritestiäkin pitää vaatia että se otetaan. No, puhtaat ne oli silloinkin mutta miksi julkisella puolella tehty niin vaikeaksi, en vaan voi ymmärtää.

Terveystalolla olen käynyt pari vuotta sitten ja silloin maksoi n.150e.

candice
11th September 2012, 12:07
Käyty taas myös, negatiivista näyttää kaikki tulokset :)

noora-aa
11th September 2012, 14:18
Toi on kyllä niin omituista, että miten vaikea testeihin on julkalla päästä.
Mä joskus teininä oisin halunnut varalta kaikki, kortsu hajosi silloisen kumppanin kanssa ja oltiin aika vasta oltu ja tiesin siitä, että se i kovin sitoutuvaa sotrttia ole. Sain just ja just klamydiaan lähetteen silloin..

KeinoVaahto
11th September 2012, 17:05
Yksityisellä käyty. Pomo maksoi hehe.
Negatiivisella mennään.
Tutkitatteko vertanne vain sukupuolitautien varalta?
Sain kyllä verenkuvan kokonaisuudessaan että tietää millä mallin kroppa on.
Verta pitäis luovuttaa mutta estot päällä.
Kolesteroli, maksa-arvot hyvät ( eli alhaalla), valkosolut rajojen sisällä.
Eli hyvässä mallin. (ainaki vielä)

Femi
12th September 2012, 04:12
Toi on kyllä niin omituista, että miten vaikea testeihin on julkalla päästä.
Mä joskus teininä oisin halunnut varalta kaikki, kortsu hajosi silloisen kumppanin kanssa ja oltiin aika vasta oltu ja tiesin siitä,
että se i kovin sitoutuvaa sotrttia ole. Sain just ja just klamydiaan lähetteen silloin..

Viranomaisissa ja arvauskeskuksissa on usein töissä täysiä tahvoja &
kunnallinen vaihtelu testeihin pääsemisen kynnyksessä on suuri.

Ajoissa testaaminen ja tartuntojen löytäminen tulee huomattavasti halvemmaksi,
kuin se että esim. HI-viruksen saanut levittää sitä tietämättään ympäriinsä.
Heti tartunnan saanuthan levittää herkiten virusta eteenpäin, lääkityksellä se saadaan miltei ajettua kehosta,
mikä vähentää tartuttamisen riskiä.

Tälläkin hetkellä tuolla viilettää ties kuinka monta tietämätöntä viruksen kantajaa......
sekä siviilipanoissa että turskissa, miehissä ja naisissa.
Samoin tein voitaisiin massatestata koko väestö, kun kerta sikainfluenssapiikkeihinkin oli varaa. :)
Tai ehkä se on vaan hyvä, että joku pelote säätelee seksuaalikäyttäytymistämme.

Hese_50
12th September 2012, 10:12
Viranomaisissa ja arvauskeskuksissa on usein töissä täysiä tahvoja &
kunnallinen vaihtelu testeihin pääsemisen kynnyksessä on suuri.

On. Jyväskylässä on omalla kohdallani toiminut hyvin. Puhelinsoitto terveyskeskuksen terveydenhoitajalle ja sillä selvä.

noora-aa
12th September 2012, 18:01
Oulussa on sukupuolitautien poli, jossa saa kyllä hyvin testit..

Greyfuss
13th September 2012, 04:47
Viime viikolla puhtaaksi pojaksi todettu :)

Vili*
13th September 2012, 07:46
Tänään tuli tulokset ja negatiivisiä kaikki. Eli positiivista :)

country boy
14th September 2012, 20:26
Tuli käytyä pitkästäaikaa testeissä ja elämäni ensimmäinen sukupuolitauti löytyi kehostani, nimittäin klamydia. Arvioisin että noin vuoden verran ollu oireettomana ja saanut sen joltain siviilipanolta. Ei muuten lähteny ainakaan ekalla lääkekuurilla!

Minetta
16th September 2012, 16:28
Toi on kyllä niin omituista, että miten vaikea testeihin on julkalla päästä.
Mä joskus teininä oisin halunnut varalta kaikki, kortsu hajosi silloisen kumppanin kanssa ja oltiin aika vasta oltu ja tiesin siitä, että se i kovin sitoutuvaa sotrttia ole. Sain just ja just klamydiaan lähetteen silloin..

Mä oon oppinut,että pitää aina sanoa,että on ollut ulkomaalainen,mieluiten afrikkalainen yhdenyön hoito jonka kanssa ei käytetty kumia, sitten saa kaikki mahdolliset testit :D Muuten saa vaan just just vinguttua ton Klamydia testin. Käytän tota aina kun käyn testeissä ja ei koskaan napista etteikö jotain testiä sais ;)

Jadessa
27th September 2012, 08:10
Testattu juuri, puhdas kuin pulmunen :yeah:

Sofii
27th September 2012, 09:59
Puhtaat paperit jälleen:screw:

*Jossu86*
29th September 2012, 01:32
onks tää joku mis ihmiset ilmottaa koska käyny ttesteissä-ketju?? sääännöllisesti käyn mut en mä sitä täälä ilmottele :D

SEDU80
9th October 2012, 05:49
Voi elämä että ihmismieli on kiero... Olen jostain syystä sairastellut viimeisen kahden kuukauden aikana enemmän kuin laki sallii... On ollut ripulia, flunssaa ja viimeisenä vielä pientä kuumettakin. Kun ei vaivoihin löytynyt mitään syytä aloin epäilemään HIViä ihan tosissaan. On kuitenkin tullut sorkittua munaa niin moneen pilluun ja suuhun viime vuosina. On maksullista "turvaseksiä" ja useampi siviilipano paljaalla... Kesällä oli vielä sellainen yksi tuttu thaityttö jolla oli klamydia. Kuin ihmeen kaupalla tauti ei ollut tarttunut minuun vaikka olin vieraillut hänen pillussa kymmeniä kertoja... No joo, viime viikolla sitten kävin HIV testeissä, kun ei enää pystynyt edes nukkumaan, kun pelotti niin paljon. Eilen tuli tulokset ja onneksi ei ollut mitään!!! :) Sen kuitenkin opin että tästä lähtien käytän AINA kondoomia, oli nimittäin niin hirveä kun se ajatus taudista oli koko ajan mielessä!!!

cph
27th October 2012, 10:33
Mä oon oppinut,että pitää aina sanoa,että on ollut ulkomaalainen,mieluiten afrikkalainen yhdenyön hoito jonka kanssa ei käytetty kumia, sitten saa kaikki mahdolliset testit :D Muuten saa vaan just just vinguttua ton Klamydia testin. Käytän tota aina kun käyn testeissä ja ei koskaan napista etteikö jotain testiä sais ;)

Käytin samaa taktiikkaa perjantaina, kun kävin testeissä. Siinä nuori lääkärityttö ja hoitsuharjoittelija kuuntelivat ihmeissään kun sanoin, että olen pannut useampaa huoraa ilman kumia Pattayalla ja haluan testeihin :)

Tämän seurauksena tekivät minulle kaikki mahdolliset testit ja nyt odotellaan tuloksia.... Ei pitäisi olla mitään tauteja, joten yöunia en ole menettänyt.

cph
6th November 2012, 18:03
unohtui melkein tärkein.... kaikki testit negatiivisia, joka on tietenkin positiivinen juttu :)

Femi
19th November 2012, 14:08
Testeissä käyty, negatiivisia kaikki tulokset. Ilahduttaahan se :)

Thriller
20th November 2012, 13:52
Käytin samaa taktiikkaa perjantaina, kun kävin testeissä. Siinä nuori lääkärityttö ja hoitsuharjoittelija kuuntelivat ihmeissään kun sanoin, että olen pannut useampaa huoraa ilman kumia Pattayalla ja haluan testeihin :)

Tämän seurauksena tekivät minulle kaikki mahdolliset testit ja nyt odotellaan tuloksia.... Ei pitäisi olla mitään tauteja, joten yöunia en ole menettänyt.

Mä oon kerran törmännyt samaan ongelmaan, mutta en tajunnut siinä tilanteessa alkaa valehtelemaan. Sain kuitenkin tahtoni läpi ja kaikki hyvin.

Onhan ne testit varmasti kalliita joo, mutta on se silti kumma juttu, että joutuu kusettaan päin näköä päästäkseen niihin :cool:

Retired
27th November 2012, 19:36
Ihan vaan tiedoksi, että kävin juuri testeissä ja tämä postaus (http://www.sexwork.net/forum/showpost.php?p=1248642&postcount=1468) oli vain fiktiota. Joillekin kun saattoi tulla vääriä (toive)mielikuvia.

Julius86
13th January 2013, 10:24
Nyt olisi ajatus lähiaikoina käydä itse testeissä.
Mitään oireita ei ole (jos ei lasketa luulotautia), muutaman kerran saannut (suojattua) sexiä.
Ja huomannut näillä kerroilla itsestäni että himoitsen "piiraan" nuolemista♥.
Se askarruttaa että eikö ne ota testejä suu värkistä (myös)?

Näköjään pitäisi kokeilla näitä vinkkejä seuraavan kerran.

Mä oon oppinut,että pitää aina sanoa,että on ollut ulkomaalainen,mieluiten afrikkalainen yhdenyön hoito jonka kanssa ei käytetty kumia, sitten saa kaikki mahdolliset testit :D Muuten saa vaan just just vinguttua ton Klamydia testin. Käytän tota aina kun käyn testeissä ja ei koskaan napista etteikö jotain testiä sais ;)
Käytin samaa taktiikkaa perjantaina, kun kävin testeissä. Siinä nuori lääkärityttö ja hoitsuharjoittelija kuuntelivat ihmeissään kun sanoin, että olen pannut useampaa huoraa ilman kumia Pattayalla ja haluan testeihin :)

Tämän seurauksena tekivät minulle kaikki mahdolliset testit ja nyt odotellaan tuloksia.... Ei pitäisi olla mitään tauteja, joten yöunia en ole menettänyt.
Taisin saada myös vain yhden taudin testi tuloksen ekalla käynnillä. Sekin joutu tekee kahdesti kun meni ekalla väärin :P

Vieras23433
20th February 2013, 19:43
Cool, puhdas kuin pulmunen.
Jännä miten syyllisen näköisiä ihmiset ovat yrittäessään sulautua varjoihin Meilahden sukupuolitautien polin ovella.

Sain samalla reissulla ennalta ehkäisevää neuvontaa kun kerroin harrastaneeni homosuhteita tuntemattomien kanssa päihtyneenä ulkomailla. Kaikki testattiin, jännä juttu.

Tosin ainoa joka mun persettäni on rassannut on lääkäri-setä tehdessään tähystystä takaluukun kautta pari vuotta sitten. En suosittele kokeilemaan sitäkään silkan mielenkiinnon vuoksi. Vaatii ehkä pienen vihkiytymisen asiaan että hommasta pitäisi.

SEDU80
21st February 2013, 11:42
No nyt se sitten iski... Just kun muutama kuukausi sitten kävin testeissä kun oli ihme pelkotiloja. Silloin kaikki oli kunnossa, mut nyt oli munan varteen tullut muutamia pieniä syyliä. Ei muuta kuin aika ihotautilääkärille ja kondyloomahan se oli. Syylät poistettiin nopeasti laserilla ja nyt vain toivotaan ettei tule lisää. Tautihan on ja pysyy,joten sitä en aio stressata enempää. Onko muilla ollut näkyvää kondyloomaa??? Onko uusiutunut ???

Mulla on pieni aavistus keneltä (maksullinen) sen olen saanut ja aion käydä reklamoimassa asiasta :). No ei vain, kaikkien terveyden kannalta on kuitenkin parempi että käyn ainakin ilmoittamassa asiasta, koska voihan olla että tauti on jo ollut minulla ja minä olen tartuttanut sitä eteenpäin.

Ja kyllä, käytimme kondoomia, mutta se oli oli jotain xs kokoa eikä peittänyt koko minun suuren kaluni vartta!!! ;)

Retired
21st February 2013, 14:45
Tautihan on ja pysyy,joten sitä en aio stressata enempää. Onko muilla ollut näkyvää kondyloomaa??? Onko uusiutunut ???

Tällaista kun näkyy niin kannattaa huolestua:
http://www.miesklinikka.com/files/528/300/foorumikuva_6373.jpg

Ja kyllä, käytimme kondoomia, mutta se oli oli jotain xs kokoa eikä peittänyt koko minun suuren kaluni vartta!!! ;)[/QUOTE]

Xs-kondomit ovat monessa maassa ongelmana. Ne oikeasti käyttää niin pieniä kumeja, että ei suojaa normimiestä riittävästi.

Hese_50
21st February 2013, 17:03
Mulla on pieni aavistus keneltä (maksullinen) sen olen saanut ja aion käydä reklamoimassa asiasta :). No ei vain, kaikkien terveyden kannalta on kuitenkin parempi että käyn ainakin ilmoittamassa asiasta, koska voihan olla että tauti on jo ollut minulla ja minä olen tartuttanut sitä eteenpäin.

Vastuullista toimintaa. Kondylooma esiintyy usein oireettomana, joten paha siitä on lähteä syyttelmään.

Paskin juttu tuossa on se, että jos on sinkku, niin tuleva kumppani joutuu ikävään tilanteeseen. Tauti kun tarttuu hiton helposti (sori, ei tarkoitus pelotella).

Onneksi nykyään on saatavilla rokote, joka suojaa pahimpia virustyyppejä vastaan.

SEDU80
22nd February 2013, 08:00
Toivottavasti ei tule terskaan, niin kuin piparimiehen kuvassa...

Oli muuten lääkärikin erittäin rento ja jopa hieman "välinpitämätön"...
Tulikin sellainen tunne että näillä taudeilla pelotellaan aivan liikaa.
Ainakin itselläni on tapana pyöritelle asiota pienessä päässäni, ennen kuin uskalsin mennä lääkärille kuulemaan totuuden...
Lääkäri totesi vain että "kondyloomahan se siinä, napataanko samantien laserilla pois. Puhdistus, puudutuspiikki ja 30sekuntia niin syylät oli poissa.
Sanoi vielä että ilmoitusvelvollisuutta ei ole entisille, nykyisille eikä tuleville...
Kondoomia toki kannattaa käyttää.

Vajaa 4vrk on nyt laserista ja "haavat" ovat jo lähes parantuneet.

Femi
2nd June 2013, 22:36
Tarkastus suoritettu, kaikki tulokset olivat taas negatiivisia. Hyvä juttu.

DeeDee
3rd June 2013, 08:43
Pari viikkoa sitten testautin yksityisesti ja kaikki negatiivisia. Taas on kiva mennä touhuilemaan puhtoisena nuorten tsekittärien kaa:p

Poika Tampere
8th October 2013, 20:19
Kävin itsekin juuri pari viikkoa sitten testeissä ja negatiivista näytti molemmat.

miklu85
8th October 2013, 21:35
Meilahden SP-klinikalla on pari kertaa tullut käytyä. Asiallista toimintaa ilman ajanvarausta eikä maksa mitään.

Kondyloomasta voi tulla naisille pahimmassa tapauksessa kohdunkaulasyöpää tai suuhoidossa nielusyöpää, joten partnerin parastakin ajatellen kannattaa hoidattaa pois. Virus ei häviä verestä, mutta näkyvät tatit jos saa pysymään pois niin ei tartuta eteen päin...

Lääkärin välinpitämättömyys voi johtua siitä että on todennäköisesti nähnyt uransa ja opiskelunsa aikana jo ties mitä... ja tulee myös näkemään. Mutta pääasia että osaavat hommansa ja neuvovat sitten jälkikäteen. :) Pitää nostaa hattua lääkärismiehille ja naisille tärkeästä työstä!

Tibenius
9th October 2013, 10:19
Pistetäänpä päivän uutinen tämän ketjun jatkoksi. Moniko on saanut yhteydenoton Uudellamaalla?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288607474768.html

Joku voikin sairastaa hiviä - 200 ihmisen testit uusiksi Uudellamaalla

Julkaistu: 9.10.2013 9:16, päivitetty: 9.10.2013 12:49

Noin 200 ihmisen hiv-testi joudutaan uusimaan Uudellamaalla.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sairaaloissa käytettiin vuosina 2008-2013 hiv-testiä, joka ei sellaisenaan ole riittävän luotettava tartunnan toteamiseen.

On mahdollista, että joku negatiivisen näytteen saaneista sairastaakin hiviä ja olisi jopa tartuttanut muita ihmisiä.

Husin infektiotautien klinikan ylilääkäri Asko Järvinen toteaa, että riski on kuitenkin erittäin pieni.

- Näytteistä ylipäätään hyvin pieni osa on positiivisia, Järvinen kertoo.

Hänen mukaansa väärä testi päätyi Husin sairaaloihin tietojärjestelmävirheen vuoksi. Ongelma huomattiin kevättalvella. Sen jälkeen Husissa on seulottu ihmiset, joilla on ollut riski saada väärä testitulos.

Testi ei ole kokonaan epäkelpo, mutta sitä pitäisi käyttää vain täydentävänä testinä. Sillä havaitaan hiv hyvin varhaisessa vaiheessa tai vuosien kuluttua tartunnasta.

- Siihen väliin jää aikaikkuna, jolloin tartunta ei välttämättä näy testissä, Järvinen sanoo.

Ajanjakso voi Järvisen mukaan olla vuodesta useisiin vuosiin. Uuteen testiin kutsutut ihmiset ovat olleet suojaamattomassa yhdynnässä sellaisena aikana, että testihetkellä tartunta ei välttämättä näkyisi.

Järvisen mukaan virheellisiä testejä käytetään silloin tällöin vahingossa. Yleensä kyse ei ole vakavista sairauksista.

- Hiv voi johtaa hoitamattomana kuolemaan, ja hoidon viivästyminen vaikuttaa ihmisen elämään ja taudin leviämiseen.

Sen vuoksi Hus päätti kutsua testatut uudelleen testiin. Heihin on otettu yhteyttä kesän ja alkusyksyn aikana. Osa on käynyt jo uudessa testissä. Kaikki testitulokset ovat olleet negatiivisia.

Testatuille ihmisille on soitettu. Joitain ei ole saatu kiinni puhelimella, ja heille on lähetetty kirje, jossa kerrotaan asia ja pyydetään ottamaan yhteyttä sairaalaan.

Järvinen huomauttaa, että jos sairaalasta ei ole kuulunut yhteydenottoa, vaaraa ei ole.

Yksi uuteen testiin kutsutuista naisista kertoi IS:lle olevansa varsin huolissaan.

- Minä, ja ties kuinka suuri joukko muita testattuja olemme siis voineet tietämättämme tartuttaa ties kuinka suuren joukon muita ihmisiä, hän totesi.

Vesa Mäkinen

Keltanokka
9th October 2013, 20:05
Näistä testeistä jos joku vois sen verran infota, kun joissain taudeissa on se itämisaika. Oli jos esmes tänään olen herännyt jonku vompatin vierestä ja todennut, että ainakaan kumia ei ole tullut käytettyä, niin kannattaako sinne testeihin mennä heti?
Eli näkyykö siinä kaikki vai näkyykö nämä tietyt taudit vasta sen itämisajan jälkeen?

Miukulainen84
10th October 2013, 14:25
Näistä testeistä jos joku vois sen verran infota, kun joissain taudeissa on se itämisaika. Oli jos esmes tänään olen herännyt jonku vompatin vierestä ja todennut, että ainakaan kumia ei ole tullut käytettyä, niin kannattaako sinne testeihin mennä heti?
Eli näkyykö siinä kaikki vai näkyykö nämä tietyt taudit vasta sen itämisajan jälkeen?
Testeihin ei todellakaan kannata heti laukata. Muutama viikko kannattaa ainakin odotella, ellei sitten ole jotain oireita.
Googlaamallahan nuo itämisajat selviää helposti, mut laitan tähän silti jotain listaa... Klamydia: 10-14 vrk, tippuri miehillä 1-5 vrk, naisilla 2-3 viikkoa, kuppa 3-4 viikkoa, genitaaliherpes 1-2 viikkoa, kondylooma kuukausista vuosiin (!), HIV 1-6 viikkoa. Ja nuokin on aika suuntaa-antavia, varmaan voi näkyä aiemmin tai sitten vähän myöhemminkin, luulisin.
Lähde: http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=khp00095

Sellainenkin tuli mieleen, että muistaakseni veripalvelulla on käytössään ohjeistus, että kun on ollut uusi seksikumppani, niin neljään kuukauteen ei saa luovuttaa verta. Juurikin siksi, että niin kauan voi kestää, ennenkuin esim. HIV-infektio näkyy veressä. Tosin seksin ostamisesta tai myymisestä kyllä rapsahtaa kokonaisen vuoden luovutuskielto :D

Edit: Pitäisiköhän tässä vielä mainostaa, että parisen viikkoa sitten tuli itsekin käytyä testeissä (kaikki mahdolliset sp-taudit testattiin) ja puhtaat tulokset. Ainut mikä jännitti oli, kun tuossa kesällä oli siviilielämän puolella joku jonka kanssa ei tullut käytettyä kumia, asiakkaiden kanssa oon käyttänyt aina, eikä se ole tähän mennessä päässyt koskaan puhkeamaan. Voin koputtaa puuta :P

makupala
10th October 2013, 15:53
Puolivuosittain kävelen mehiläisen labraan ja otatan testit. Saanut aina koodin jota käyttäen saanut tulokset soittaessani laborantille.

Kolmisen viikkoa viimeisestä käynnistäni ja puhtoiset paperit sain.

Mehiläisellä myös vallan mainiot omamehiläinen webisivu josta ilmenee minun useat testissäkäynnit. Edellisellä työterveyshoitajalla käynnilläni hän ilkikurisesti kysäisi "otettaisiinko taas testit" ;)

miklu85
10th October 2013, 17:00
HIV taudinaiheuttajat näkyy testeissä lähes 100% varmasti vasta 6 kk päästä mahdollisesta tartunnasta. Muissakin taudeissa kannatti tosiaan odottaa mielellään 2 viikkoa... jos nyt jotain akuuttia oiretta on että ei millään pysty odottamaan, niin toki voi mennä aikaisemmin hakemaan helpotusta. :) Eli jos sen vompatin vierestä tuli herättyä, niin pitää odottaa sen mielellään pari viikkoa ennen kuin kaikki paitsi HIV näkyy luotettavasti testeissä.

Pysyypähän kumi jatkossa päällä.

PrinceOfTallinn
16th October 2013, 07:15
Bylsin suuhun owona. Sattuu niin vitusti kun kusee. Testeis tuli tuomioks tippuri. Vituttaa.

DeeDee
16th October 2013, 07:38
Tampereella ei marssita suoraan Mehiläisen labraan vaan täytyy olla lääkärin lähete.Erikoista, että samalla firmalla poikkeaa noin paljon kuviot eri paikkakunnilla.

Poika Tampere
17th October 2013, 06:57
No huhhuh näitä tautijuttuja kun alkaa lukeen niin tulee kyllä mieleen että mitenhän sitä uskaltaa ikinä antaa hupakolle ilman kumia suikkiin.

Ei oo tauteja onneksi itsellä. Onko kellään muulla muuten käyny näin että on saanut hiivatulehdus tms. tartunnan naisesta? Itse sain kerran ja lääkäri laitto hakeen apteekista FLUCONAZOL ORION 150 MG. Auttoi hyvin ja sit kun vielä käytti vähän bepanthen voidetta.

DeeDee
17th October 2013, 06:59
No huhhuh näitä tautijuttuja kun alkaa lukeen niin tulee kyllä mieleen että mitenhän sitä uskaltaa ikinä antaa hupakolle ilman kumia suikkiin.

Ihan hyvin uskaltaa, ei pelota yhtään. Miten uskallan ajaa fillarilla ilman nastarenkaita taas tulevana talvena...

PrinceOfTallinn
17th October 2013, 07:54
Sattu niin saatanasti. En bylsi ees händyyn ilman spädäriä jatkos.

Putsi
12th November 2013, 06:25
Tuilpa käytyä tarkastuskäynnillä ja tulos:

Cleanman is clean man :D

PekkaKoo
13th November 2013, 02:20
HIV taudinaiheuttajat näkyy testeissä lähes 100% varmasti vasta 6 kk päästä mahdollisesta tartunnasta.

Tosin koko maailmassa ei taida olla yhtään tapausta jossa 3kk negatiivinen tulos olisi muuttunut 6kk positiiviseksi. Liekö edes 2 vs 3kk eli monissa muissa maissa oleva "raja" 2kk on vähintään 99.9% luotettava ellei sitten (lähes) 100%.

Myyntitykki
13th November 2013, 19:38
Pari viikkoa sitten

Kaikki näytti negaa, ja hyvä niin!

Poika Tampere
2nd December 2013, 03:27
Otin testit taas tossa ennenkuin tulin Tallinnaan. Puhdasta näytti.
Lauantaina kyllä kuumotti, kun vedin orgasmin jälkeisten vetojen jälkeen kumin vekka, niin ei tullutkaan kumi vehkeen mukana. En kuitenkaan usko että mitään tarttui. Tyttö väitti olevansa itsekin puhdas. Myös sitä on tullut nyt mietittyä että jos hankaa paljasta vehjettä pimppiä vasten, niin voiko siitä tulla jotain?

ukkosammakko
2nd December 2013, 06:15
jos hankaa paljasta vehjettä pimppiä vasten, niin voiko siitä tulla jotain?

Tarpeeksi kauan kun hankaa, niin ainakin mulle tulee orgasmi :rolleyes:

Himohupakoitsija

Poika Tampere
10th December 2013, 07:36
Lähinnä mietin voiko joku kondylooma tai papilloomavirus tarttua noin.
Mitään ihmeellisiä ei ole kuitenkaan oikeastaan vielä näkynyt.
Mutta kyllähän se vähän kaduttaa näin jälkeen päin että piti taas mennä leikkiin paljaalla. Testeihin pitäis taas kerran.

Hese_50
10th December 2013, 09:07
jos hankaa paljasta vehjettä pimppiä vasten, niin voiko siitä tulla jotain?

Onko tää kompa vai vain huonosti muotoiltu?

Hertta
10th December 2013, 09:22
Onko tää kompa vai vain huonosti muotoiltu?

Ikävä kyllä ihan todellisuutta ja tältä planeetalta. Kyllä näistä tautien tarttumisista/ei tarttumisista aika monenlaista legendaa tälläkin sivulla kerrotaan. Tietolähteenä oma oireeton olomuoto ja naapurin isot pojat.

fakiiri
11th December 2013, 09:47
Mäkin kävin testeissä kun edellisistä on niin kauan. Ei ollut mitään tällä kertaakaan...nyt vois kyllä jatkossa antaa suikkaritkin hupun kanssa kun tuo epätietoisuus on niin raastavaa tuloksia odotellessa. Olenhan mä paljon owoa harrastanut, mutta kun toiset sanoo että on ihan höpöpuhetta että siitä voi mitään saada ja toiset vakuuttaa, että kyllä tarttuu ja helposti vielä, lääkäriltä kun kysyin niin sanoi, että suattaapihan tuo tarttua tai sitten ei, eli ota nyt tosta sitten selvää.

Helenainen
13th December 2013, 01:23
Tätä ketjua lukiessa olen useamman kuin kerran miettinyt, että kuinka moni testauttaa verestä myös herpeksen vasta-aineet? Itse teen sen jokaisella testikerralla. Voi olla puoleltani hätävarjelun liioittelua, mutta kuitenkin... Tilastojen mukaan kun joka kolmas/neljäs/viides suomalainen - riippuen lähteestä - kantaa genitaaliherpestä.

Vaikkei se HIViin verrattavissa olekaan on se kaveri loppuelämän jos niin huonosti käy, että saa tartunnan. Viheliäisintä on se, että kumi suojaa vain juuri siltä alueelta jonka se peittää. Rakkuloita voi olla kiveksissä, välilihassa ja pakaravaossa...

Juhani2
13th December 2013, 08:37
Tätä ketjua lukiessa olen useamman kuin kerran miettinyt, että kuinka moni testauttaa verestä myös herpeksen vasta-aineet? Itse teen sen jokaisella testikerralla.

No mitäs se sun herpes-testi näytti? :)
Ei vaan mä en ole tiennytkään, että myös herpeksen vasta-aineet voi testata.
Mulla ei ole nimittäin koskaan ollut edes huuliherpestä (siis mitään yskänrokkoa tms) ja mä olen joskus miettinyt että onkohan mulla tuo veressä ollenkaan. Kun eikös tuo ole veressä melkein kaikilla, tai ainakin 2/3 osalla.

Helenainen
13th December 2013, 09:42
Kyllä tuo negatiivinen on aina ollut - niin kuin kaikki muutkin. Ja testautan aina koko paletin vaikka minulle sanotaankin ettei ehkä kannattaisi kun mitään oireita ei ole.

Olen myös ymmärtänyt, että genitaaliherpes voi tarttua oireettomanakin aikana - ja suurelle osalle se ei oireile mitenkään. Myönnän kyllä, että olen kehittänyt itselleni jonkinasteisen mörön juuri genitaaliherpeksen tarttumisesta, mutta sinä päivänä kun se rupeaa häiritsemään liikaa lopetan nämä hommat. Simple as that...:)

Anna-Sofia
13th December 2013, 11:15
Puhtaat paperit tuli viime viikolla :)

Kalervo Kanki
18th December 2013, 13:05
Kävin viime viikolla kusasemassa jugurttipurkkiin, mutta ei ne labran keski-ikäiset tätsyt siitä mitään elämää löytäneet tälläkään kertaa, vaikka ilahdutin heitä pikkujoulun kunniaksi oikein kunnon vaahtokukkasella!

Poika Tampere
23rd December 2013, 15:28
Onko tää kompa vai vain huonosti muotoiltu?
Mitä kohtaa et tajunnut?

No mutta, kävin taas testeissä kun huoletti että viime kerralla tuli tauti. :o
Negatiiviset tulokset tuli onneksi. Pitäisi olla jatkossa huolellisempi kumin kanssa ettei tarvi myöhemmin kuumotella. :)

Baal
23rd December 2013, 21:44
Viime perjantaina soittelin tulokset ja negaa tuli :)

showdown
4th January 2014, 05:40
Nollaa näytti :sport:

DeeDee
4th January 2014, 08:51
Testautin, eikä mitään löytäneet taaskaan.

Vieras23433
31st January 2014, 21:13
Neljästi testissä viimeisen 6kk aikana, aina puhdas.
Enää satunnaisen harvoin maksullista seksiä, mutta enemmän olen ollut huolissani Ilmaisista "tyttöystävistä".
Vaikka ehkäisyä olisikin käytetty, jotenkin tulee mieleen tarkistaa säännöllisesti tilanne.

Kaveri hankki avioeron jälkeisen vuoden aikana kolmesti klamydian baarista löydetyiltä ruusuilta. Toki otanta oli ihan kohtuullinen, mutta silti...

miklu85
31st January 2014, 21:19
Tietääkseni vakituisesti töitä tekevät hupakot vaativat lähes aina kumia paneskelussa. Suuhoidot voi tulla paljaalla (tässäkin voi käyttää ultra thin kumeja että saa enemmän tuntumaa ja sitten paksummalla paneskelut). Baariruusuilta voi saada aika helposti paljaalla... ja alkaa sitten polttelemaan. :)

Viveca
10th February 2014, 13:38
Hiv, klamydia, tippuri, kuppa -negat
Papakoe (irtosolunäyte), ei solumuutoksia
Hb 147
Kolesteroli 5.5
Paastoverensokeri 4.7
Verenpaine 126/82, pulssi 74
Pituus 160, paino 61.3
Edellinen flunssa 2/2011
:thumbs:

Yllatyys
10th February 2014, 15:04
Hb 147
:thumbs:

:thumbs:

Ja negat täälläkin, kiitos vakkareille.

Pömpsy
10th February 2014, 21:39
Hiv, klamydia ja tippuri. Neg
Papaa ei otettu, mutta eturauhasta sörkittiin. Norm
Hb. Norm
Kolestroli. Koholla
Verenpaine. Norm
Pituus 185, paino 88
Edellinen flunssa 4/2005

Femi
29th April 2014, 07:41
Testeissä käyty, kaikki tulokset olivat negatiivisia.

girl84bi
11th May 2014, 12:36
Täällä täysin puhdas.. =)

showdown
1st June 2014, 03:52
Nollaa näytti taas :thumbs:

BlueEyes_
1st July 2014, 11:22
Ensimmäinen postaus palstalle. Tulipa testeissä käytyä ja kaikista (veri- ja virtsatestit) puhtaat tulokset. Hoitaja tulokset kerrottuaan naurahti ja sanoi; "taisi helpottaa" :)

Guy69
7th July 2014, 15:12
Tietääks joku, onko negatiivinen herpesvasta-ainetesti luotettava kertomaan, että ei ole lähimenneisyydessä saatua herpestartuntaa. Jos kyseessä on positiivinen tulos, niin sitähän testi ei kerro, minne tartunta on saatu ja milloin, mutta onko oletukseni siis oikea negatiivisen tuloksen kohdalla, että tartuntaa ei ole?

EasternFucker
16th July 2014, 12:54
Vittu ku paska fiilis. Taas oli lekuri tosi negatiivinen ku kerto testitulokset. Ei mitään positiivista.

makupala
16th July 2014, 17:05
Säännöllisten testien aika oli jälleen ja kun on tuosta OWO:stakin tullut naatiskeltua.
Edellisellä viikolla kävin Mehiläisen labrassa antamassa kaikki tarvittavat näytteet.
Eilen sain tulokset negoja olivat.

Kääkää immeiset testeissä vaik ei oireita se kun on vastuullista toimintaa.

Lifti
12th August 2014, 06:28
siis mitä vittua!? tilasin ajan sukupuolisuustautitestilöihin niin sain ajan hoitajalle joka kyseli mun seksielämästä. ristikuulustelun jälkeen hän sanoi että riskikartoituksen mukaan ei olisi syytä ottaa testejä. siis randomi akkojen kanssa paneskelu, suuseksiä ilman kumia joka viikko ei ilmeisesti ole riskialtista.

kerroin että haluan kaikki testit koska olemme jättämässä kortsut pois ja aloitan vetelemään kultsuani paljaalla. hoitsu oli vieläkin vastahakoinen. kerroin että mun kullia kirvelee virtsatessa, se valuttaa visvaa ja n. 6kk sitten kumi puhkesi kun panin prostituuttia! sain heti kaikki helvetin testit.

on se nyt saatana kun joudun valehtelemaan jotta pääsen testeihin mutta samalla terveydenhuolto painottaa että pitäisi olla vastuullinen. eikö se juuri ole vastuullisuutta jos parisuhteen alussa kummatkin käy testeissä varmistamassa onko irtokarkeista jäänyt tuliaisia.

Viveca
12th August 2014, 07:25
^Ihan peruskauraa varsinkin useammin testeissä käyvälle. Julkisella puolella on pakko valehdella oireet, yksityisellä onneksi pääsee suorilta, kun hellittää kukkaron nyörejä.

Pömpsy
12th August 2014, 07:53
^^ Resurssipulastahan ja sen myötä tulevasta priorisoinnistahan tuossa on pelkästään kyse. Ihan hyvä vain, että noita(kin) turhia kuluja karsitaan, joka takaa sen puolivillaisen hoidon mitä julkiselta saa niihin oikeisiin vaivoihin. Mikäli siihen ei liity mitään oikeita akuutteja oireita (kirvelyä, vuotoja jne), niin ei sen pitäisi julkiselle puolelle kuuluakaan. Jos on kerran varaa käydä panemassa säännöllisesti maksullisia on varaa käydä sitten myös yksityisellä testeissä.

Tuossa julkisella puolella oireiden kusettamisessa on toki se etu, että pääsee niihin kaikkiin mahdollisiin testeihin mihin nyt haluaakaan, mutta samalla ne "oireet" myös kirjataan potilaskirjoihisi ja siellä ne sitten pysyvät.

Lifti
12th August 2014, 08:46
^ niin kauan kun maksan näin korkeita veroprosentteja niin käytän julkisia palveluja. ihan sama onko tililläni tuhansia euroja vai ei, olen varmasti MAKSANUT mun oikeudet julkisiin palveluihin.

sitten teistähän mä en tiedä mutta mulla on ollut klamydiat ja virtsaputkentulehdukset oireettomia. en tiedä mitkä kaikki voivat olla oireettomia mutta klamydia opetti että testeissä kannattaa käydä säännöllisesti. sinä voit toki odotella ihan rauhassa niitä oireita ja soitella sitten ympäri kyliä "sul saattaa sit olla yllätys pillussa kun en tiedä kuinka kauan mun etana oli saastunut"

Diligent
12th August 2014, 08:50
Käydään varmaan eri paikassa testeissä. Mulle ei ole ikinä pidetty mitään kuulusteluu.

Pömpsy
12th August 2014, 09:53
^ niin kauan kun maksan näin korkeita veroprosentteja niin käytän julkisia palveluja. ihan sama onko tililläni tuhansia euroja vai ei, olen varmasti MAKSANUT mun oikeudet julkisiin palveluihin.

sitten teistähän mä en tiedä mutta mulla on ollut klamydiat ja virtsaputkentulehdukset oireettomia. en tiedä mitkä kaikki voivat olla oireettomia mutta klamydia opetti että testeissä kannattaa käydä säännöllisesti. sinä voit toki odotella ihan rauhassa niitä oireita ja soitella sitten ympäri kyliä "sul saattaa sit olla yllätys pillussa kun en tiedä kuinka kauan mun etana oli saastunut"

Juttu oli enemmänkin siinä niiden "oikeuksien" sijasta, että rutiininomainen ja säännöllinen sukupuolitautien tarkistelu ei tulisi ylipäätään kuulua sen piiriin (monet muutkaan eivät kuulu samaisista resursseihin perustuvista syistä johtuen) vaan jokaiselle maksettavaksi itse (huom puhun tässä siitä systemaattisesta ramppaamisesta enkä jos kumi puhkesi). Se tuo täysin tarpeettomia lisäkustannuksia jo äärimmäisyyksiin leikattuihin määrärahoihin joita käytetään niiden hoitamiseen joilla on jotain oikeita tai akuutteja terveydellisiä ongelmia. Se paljaalla paneminen ja kullin imettäminen pitkin poikin on kuitenkin loppujen lopuksi sellainen asia johon jokainen voi itse vaikuttaa jo ennaltaehkäisevästi.

Tuo ns etuoikeutettu asema tuossa on mielenkiintoinen joskin ymmärrettävä tällä meidän alhaisella veroprosentilla. Moni jättäisi varmaan kanssa mielellään maksamatta ne lisäkulut mitä seuraa siitä, kun Lasse (nimi muutettu) käy vinkumassa itselleen säännöllisesti ne testit sen perusteella, että hän uittaa munaansa random naisten suussa paljaalla kerran viikossa täysin tietoisesti niistä riskeistä.

En tiedä sinusta tai siitä miten klamydiasi olet saanut, mutta itselle se opettaisi sen sijaan välttää sellaista kanssakäymisen tapaa mistä se on tarttunut.

Terkkarissa ollut vajaan vuoden verran lähete labraan HIV:n, klamydian ja tippurin näyttöönottoa varten, mutta en ole käyttänyt sitä. Sillä käyn yksityisellä aiemmin mainitun syyn lisäksi ja ihan siitäkin syystä, että haluan etanalleni vain parasta palvelua ja hoitoa. Jotenkin hellyyttävää silti tuo kohta missä teet olettamuksen siitä, että päätyisin joskus edes tuollaiseen tilanteeseen missä joutuisin soittelemaan ympäriinsä varoitellen naisia . :hearts:

Panoja aika helvetin paljon (tällä kertaa lasketaan poikkeuksellisesti myös maksulliset) ja niistä saatuja tauteja puhdas 0. Joskin eihän tuohon läpi ja poikki kuivuneeseen etanaan mikään tahdo oikein tarttua tavanomaisessa kanssakäymisessä, kun aktiivinen limakalvokin puuttuu ja siinä on pari milliä paksu keratiinisoitunut kuori vielä päällä. "Jutkuna" olemisen etuja tuo tietenkin.

Edit: No joo toisaalta onhan sitä tullut itsekin käytettyä julkisia terveydenpalveluita jonkin verran (eli hieman tekopyhää vittuilla siitä jos lähtee oikein anaalisoimaan). En laske näihin mukaan pakkohoitoja tai esimerkiksi mahdollisia yliannostuksia, koska en ole omasta tahdostani hakenut silloin niiden pariin. Viimeksikin olisin mielummin jäänyt sinne kaaren hissiin mistä Monosen klaani olisi voinut korjata lanssin sijasta kyytiin. Enkä laske tähän mukaan kerran kuukaudessa HUS:n psykoosipolilla tapahtuvaa lääkäritapaamista missä uusitaan muun muassa reseptit. Sekään ei ole nimittäin oikeastaan vapaaehtoista, jos en mene, niin ne tulevat kotiin poliisien kanssa.

Mitä taas laskisin, niin 10-vuoden aikana käyttämäni palvelut; 2005: Haimatulehdus ja streptokokki nielussa sekä poskionteloissa, 2006: Vieroitushoito opiaateista, 2007: Päivystyskäynti kolme päivää kestäneiden hengitysvaikeuksien vuoksi, 2009: Vieroitushoito alkoholista, 2010: Päivystyskäynti verensokereiden äkillisen romahtamisen vuoksi (psykiatrian lääkärin painostuksesta). 2012: Päivystyskäynti penisvaurion vuoksi. Sitten oli vuosina 2008-2014 kerran viikossa psykoterapia yksityisellä mistä KELA korvasi osan. Psykoosilääkkeet viimeisen 9-vuoden ajan 100% korvattavuudella 3 euron ylittävältä osalta.

Lifti
16th August 2014, 09:15
Liftin kulli on puhdas kulli sukupuolisuustaudeista. Virtsatietulehdus mulla on TAAS ja TAAS täysin oireeton. Yleensä se selviää vasta sitten kun se leviää muualle kehoon.

Guy69
17th August 2014, 11:24
^Ihan peruskauraa varsinkin useammin testeissä käyvälle. Julkisella puolella on pakko valehdella oireet, yksityisellä onneksi pääsee suorilta, kun hellittää kukkaron nyörejä.

Viveca kun muuten joskus tarjosit suihinottoa ilman kortsua, saitko mitään tauteja?

Viveca
17th August 2014, 11:58
Viveca kun muuten joskus tarjosit suihinottoa ilman kortsua, saitko mitään tauteja?

Voit olla huoleti.. Niin nieluni kuin vaginanikin on testeillä puhtaaksi todettu useampaan otteeseen vuosien varrella. Ikinä ei ole ollut edes klamydiaa, muista puhumattakaan.

Juha86
17th August 2014, 19:29
Mulla ei oo ollu mitää ongelmii saada lähetettä testeihin. Viimeksikin multa vaan kysyttiin, että otetaanko samantien kaikki...? Kuitenkin oon tähän mennes käyny säännöllisesti testeis. Tähän mennes ei oo ollu mitään sukupuolitautei koskaan. :D Oon kylläkin ollu perhanan varovainen.

denzel
18th August 2014, 19:59
Negativo. Yksityisellä ja kustansi yht pari sataa kun viittiny/uskaltanu työterveydessä käydä.

Sofii
19th August 2014, 10:08
Kaikki näytti negatiivista, kuten pitääkin :)

Vilja xx
23rd August 2014, 15:43
Kaikki mahdollinen negatiivista Joka kolosta. Ja hepatiitti rokotukset otettu (a ja b). :thumbs:

AnnaEmilia
29th September 2014, 13:51
Testeissä käyty, tutkitusti terve :D